perjantai 31. tammikuuta 2014

Kino Hawkhurst

Vajaan 80 kilometrin päähän Lontoosta sijaitsevan Kentiläiseen Hawkhurstin kylään 2006 avattu elokuvateatteri oli elokuvateatterialan uteliaan kiinnostuksen kohteena. Kino Hawkhurst oli ensimmäinen eurooppalainen elokuvateatteri, joka avattiin puhtaasti digitaalista esitystoimintaa varten: teatteriin ei asennettu edes kaiken varalta filmiprojektoria. Elokuvateattereiden digitalisoiminen oli vasta alkutekijöissä, eikä edes Iso-Britanniassa saanut kaikkia elokuvia digitaalisina esityskopioina.

Hieman myöhemmin vastaavanlainen ihme oli Vue Hull Princes Quay, joka oli ensimmäinen avaamisestaan saakka puhtaan digitaalinen monisaliteatteri.

Kino Hawkhurstissa on alusta alkaen pyritty hyötymään digitaalisuudesta niin ohjelmistossa kuin teatterin operointikulujen minimoinnissakin. Teatteri avataan joka päivä aamulla klo 9 ja pitkien näytösaikojen vuoksi 91-paikkaisessa yksisalisessa teatterissa on jopa 42 näytöstä viikossa. Teatterin ohjelmistossa on elokuvien lisäksi oopperaa, balettia ja muita event cinema -käsitteen alle meneviä esityksiä.

Teatterin näytäntöjä pyörittää elokuvateatterin kahvilan henkilökunta. Kahvilan toimien ohella kahvilahenkilökunta myy elokuvaliput, laskevat asiakkaat teatteriin ja käynnistävät näytökset.

Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.



















tiistai 28. tammikuuta 2014

Stranger Than Fiction Helsinki Tour – entinen elokuvateatteri

Elokuvateattereita-blogin normaalista blogauksista poiketen esittelen blogin.

Shockpoint Orion -blogi on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kevään 2014 Orionissa järjestettävän Stranger Than Fiction -esityssarjan ja siihen sisältyvän Night Visions: ShockPoint -festivaalin (1.–2.3.2014) yhteinen blogi.

Blogissa on vierailtu nyt kahteen eri otteeseen Stranger Than Fiction ja ShockPoint-festivaalin elokuvien alkuperäisten Helsingin ensi-iltateattereiden edessä. Suurin osa näistä teattereista on lopettanut toimintansa.

Shockpoint Orion -blogin kuvavierailut entisten helsinkiläisten elokuvateattereiden äärelle löytyvät täältä:

Stranger Than Fiction Helsinki Tour 1

Stranger Than Fiction Helsinki Tour 2

lauantai 25. tammikuuta 2014

Odeon West End – entinen elokuvateatteri

Odeon West End avattiin 1930 The Leicester Square Theatre -nimisenä Lontoon Leicester Squarelle. Alkujaan teatteri oli pyhitetty niin eläville näyttelijöille kuin filminäyttelijöillekin. Teatterista tuli kuitenkin jo 1933 puhtaasti elokuvateatteri, kun United Artists otti teatterin operoitavakseen Warner Brothersin ja RKO Radio Picturesin jälkeen.

Teatteri nimettiin Odeon West Endiksi heinäkuussa 1988. Uuden nimen myötä teatteriin tuli myös toinen sali. Teatterin julkisivu on liki alkuperäisessä kunnossa, mutta sisätiloihin on tehty muutoksia. Teatterin salissa 1 on 489 paikkaa ja salissa 2 peräti 814 paikkaa.

Teatterin historiasta löytyy lukuisia valokuvia Cinema Treasures -sivustolta.

Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008, ellei kuvan yhteydessä ole toisin mainittu.




Helmikuu 2009.

***** 

Päivitys 22.2.2015: Muutettu statukseksi entinen elokuvateatteri ja listätty kuvia ja video helmikuulta 2015, ennen teatterin purkamista. Teatterin viimeisiksi elokuviksi jäivät Interstellar ja Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockingjay – Part 1). Paikalle suunnitellaan asuinrakennusta, johon tulisi myös kaksisalinen elokuvateatteri.

15.2.2015.

20.2.2015.

20.2.2015.

20.2.2015.

20.2.2015.

20.2.2015.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

BAM Rose Cinemas



BAM (Brooklyn Academy of Music) on New Yorkin Brooklynin Fort Greenessä sijaitseva monitaidekeskus, jossa esittävien taiteiden ohella viihtyy myös elokuva. Keskuksessa sijaitsee nelisalinen BAM Rose Cinemas -niminen elokuvateatteri. Elokuvateatteri avattiin 1998 vuodelta 1908 olevaan konserttisaliin.

BAM on yhdysvaltain vanhin esittävän taiteen keskus. 2012 BAM täytti kunnioitettavat 150 vuotta.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2012.




sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Cinéma Escurial Panorama

Nykyinen Cinéma Escurial avattiin Pariisin 13. arrondissementtiin 1911. Teatterin ensimmäinen nimi oli Royal. Teatteria laajennettiin 1920 ja siihen rakennettiin parveke. 1933 teatterin omistaja vaihtui ja teatterin nimeksi tuli Escurial.

Teatteri sai 1985 toisen salin. Escurial kuuluu tätä nykyä Les Écrans de Paris -arthouse-elokuvaketjuun.

Valokuvia teatterin varhaisemmista vaiheista löytyy Ciné-Façades-sivustolta. Salles-Cinema.com-sivustolla on muutama sisäkuva Escurialista.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2012.






torstai 16. tammikuuta 2014

Arina – entinen elokuvateatteri

Helsingin Kallioon, Pengerkadulle, perustettiin 1930 elokuvateatteri Kinola. Nykyinen Ryhmäteatterin näyttämö ehdittiin tuntea myös Pylvässalina (1939-1949) ja Arinana (1949-1940) ennen kun elokuvateatteritoiminta loppui rakennuksessa.

Kerrotaan, että 300-paikkaisen elokuvateatterin erikoisuuksia oli saliin nähden vinoon asennettu valkokangas. Ratkaisu johtui teatterin konehuoneen sijainnista, joka ei ollut saliin nähden keskellä.

2013 teatterissa leikittiin elokuvateatteria esittämällä muun muassa Pussikaljaromaani-elokuva videoprojisointina.

Tammikuussa 2014 tiedotettiin, että Ryhmäteatteri luopuu Pengerkadun näyttämöstä 30.1.2014.

Kinola 1930. Museovirasto, Pietinen.

Kinola 1930. Museovirasto, Pietinen.
Arina. Turun museokeskus
Arinan sali. Turun museokeskus.


Valokuvat on otettu tammikuussa 2013.





maanantai 13. tammikuuta 2014

Husets Biograf

Huset-KBH on Kööpenhaminassa sijaitseva kunnallinen kulttuuritalo, jossa järjestetään vuosittain yli 1000 erilaisia kulttuuritapahtumaa aina stand up -tilaisuuksista konsertteihin. Kulttuuritalossa on myös yksisalinen elokuvateatteri.

Kulttuuritalon toiminta käynnistettiin 1968–69.

Elokuvateatteri on ollut vuodesta 2010 ”tapahtumaelokuvateatterina” (eventbiografi), eli siellä ei enää järjestetä säännöllistä uutuuselokuvia systemaattisesti esittävää elokuvateatteritoimintaa, vaan erilaisia elokuvatapahtumia, kerhoja, sarjoja ja niin edelleen. Toiminta on hyvin aktiivista.

Kuvia elokuvateatterin sisätiloista löytyy biograafmuseet.dk-sivustolta.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2008.











*****
Päivitys 28.12.2016: Lisätty valokuvia, jotka on otettu joulukuussa 2016. Tällä kertaa mukana on myös kuvia Huset-kompleksin pääsisäänkäynnistä.