maanantai 27. marraskuuta 2017

LAB111

Amsterdamin Helmersbuurtiin 2016 avattu LAB111 toimii kahdella kärjellä: se on yhtä aikaa kaksisalinen elokuvateatteri ja laaturavintola Strengelove. LAB111 järjestää myös pienimuotoisia taidenäyttelyjä.

LAB111 on majoittunut entiseen yliopiston patologian laitoksen rakennukseen. Elokuvateatterissa esitetään lukuisia erilaisia teemasarjoja ja myös festivaalit vierailevat teatterissa. Teatteri on Europa Cinemas -verkoston jäsen.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2017.














maanantai 20. marraskuuta 2017

Mediolanum – entinen elokuvateatteri

Mediolanum-elokuvateatteri avattiin 1971 Milanon il Duomon taakse alueeelle, jossa sijaitsi aikoinaan suoranainen ryväs elokuvateattereita. Aluetta kutsuttiinkin "multiplex naturaleksi" tai "Milanon multipleksiksi".

Yksisalinen teatteri suljettiin kesällä 2005.

Valokuvat on otettu elokuussa 2008.




keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Rialto

Amsterdamin Rialto avattiin De Pijpin alueelle nuorisoelokuvateatterina 1920. Teatteri on ollut Amsterdams Filmhuis -säätiön omistuksessa vuodesta 1982. Sen jälkeen alunperin yksisalisen elokuvateatteri salimäärä on kasvanut kolmeen. Kolmas sali avattiin 2007.

Teatteri ohjelmisto painottuu eurooppalaiseen ja ei-länsimaiseen elokuvaan. Teatteri on Europa Cinemas -verkoston jäsen. Rialto on lukuisten elokuvafestivaalien ja -tapahtumien kotiteatteri.

Teatterissa on myös – eurooppalaiseen arthouse-elokuvateattereille tyypilliseen tapaan – baari ja ravintola.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2017.

















perjantai 10. marraskuuta 2017

Kino Sampo

Riihimäen Kino Sampo avattiin marraskuussa 1917 eli se täyttää tässä kuussa kunnioitettavat 100 vuotta. Onnea!

Teatterin pääkäyttäjänä on ollut jo vuosikymmeniä Riihimäen kuuluisa nuorisoteatteri. Samossa esitetään kuitenkin edelleen myös elokuvia ja teatteri on digitoitu siinä missä muutkin Suomalaiset elokuvateatterit.

Sammon historiasta on julkaistu eriomainen teos, Reijo Kurkelan ja Timo Miettisen Suokylän Broadway, joka käsittelee myös laajemmin Riihimäen elokuvateatterihistoriaa. Teatterin teatterin nettisivuilta löytyy seikkaperäinen historiikki.

Sammon historiassa näkyy niin paikallisuus kuin valtakunnalliset elokuvateatteriketjut. Teatteri perustettiin paikallisin voimin, jonka jälkeen se on ollut niin Adamsilla, Suomen Filmiteollisuudella, Kamraksella kuin Finnkinollakin. Ja viimeisimmät vuosikymmenet rakennuksessa on toimittu jälleen puhtaasti paikallisin voimin.


Vanha postikortti, jossa Sampo alkuperäisessä ulkoasussaan.

Kinolehti 12/1938 kertoi Kino Sammon uudistuksista.

Valokuvat on otettu tammikuussa 2017.