sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Elysée – entinen elokuvateatteri

Elokuvateatteri Elysée avattiin osoitteessa Kalevankatu 6 28.8.1938. Teatteri suljettiin 33 vuotta myöhemmin. Sulkemisen syynä oli, että teatterin tilojen vuokranantaja Vakuutusyhtiö Suomi tarvitsi tilat tietokoneitaan varten (Kinolehti 4-5/1970). Voi ATK, minkä teit.

Kinolehdessä 9/1938 kerrottiin kolmesta uudesta elokuvateatterista. Yksi niistä oli Elysée.

Elyséen sulkemisesta uutisoitiin Kinolehdessä 4-5/1970.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin lista Helsingin elokuvateattereista kertoo, että Elysée-nimisiä teattereita on ollut historian saatossa Helsingissä peräti kolme kappaletta. Niistä kaksi on sijainnut Kalevankadulla.

"Elysée" tammikuussa 2013.




Kalevankadun Elyséen julkisivusta julisteikkunoineen löytyy Lars-Åke Olinin ottama värivalokuva Helsingin kaupunginmuseon Helsinkikuvia-fi-sivustolta. Kuva on teatterin sulkemisvuodelta 1970 ja ikkunoissa näkyy Elyséen viimeiseksi elokuvaksi jääneen Michelangelo Antonionin Zebraskie Point -elokuvan mainoksia.

1970. Lars-Åke Olin, Helsingin kaupunginmuseo.


Elokuvamainontaa Elyséessä 60-luvun malliin (Kinolehti 1/1963).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti