perjantai 11. huhtikuuta 2014

Häme – entinen elokuvateatteri

Outi Heiskanen kertoo kirjassaan Elohuvia – elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika (2009), että elokuvateatterin Hämeen perustivat 1928
vain kuukautta aikemmin tulipalossa tuhoutuneen elokuvateatteri Imatran puuhamiehet Arttu Määttä ja Emil Mäkinen yhdessä kolmen muun osakkaan kanssa. Yksi heistä oli taiteilija Uuno Eskola, jonka maalaukset koristivat teatterin sisäseiniä. Yhteisyritys ei kantanut hedelmää, vaan teatteri siirtyi pian pari vuotta aikaisemin perustetun Kinoston, tulevan suuryhtiön, omistukseen.
Jukka Lankinen on kirjoitanut Hämeen perustaja Määtän elokuvasuvusta. Lankinenkin kertoo Hämeen perustamisesta.
Julkisuus kiinnittikin [—] huomiota "Hämeen" salin koristelusta vastanneisiin taiteilijoihin, Viljo Hurmeeseen sekä Uuno Eskolaan, joiden töitä kiiteltiin. Eskolalla ja Arvo Tammisella oli yhteisiä kokemuksia myös elokuvan teosta: Tamminen kuvasi kevättalvella 1928 Eskolan ohjaaman ensimmäisen suomalaisen urheiluaiheisen näytelmäelokuvan "Lumisten metsien mies", jonka työkopion kantaesitys oli toukokuussa 1928 "Hämeessä". Elokuva oli lähes täydellinen taloudellinen ja taiteellinen katastrofi ja merkitsi Eskolan ohjaajanuran loppua. Esitystoiminta puolestaan näytti aluksi kannattavan. Kuitenkin jo toukokuussa 1928 Hämettä suorastaan tyrkytettiin Väinö Vilho Mäkelän, Gustaf Ernesti (G.E.) Petterssonin (myöh. Petso) ja Huugo Johannes Viljasen Tampereelle samoihin aikoihin perustamalle Oy Kinosto-nimiselle elokuvanäyttämöliikkeelle. Tulossa olleen äänielokuvan esityslaitteiden kalleus vaikutti ilmeisesti siihen, ettei Määtän ja Mäkisen toiminta Hämeessä jatkunut perustamisvaihetta ja sen hankintoja pidemmälle, sillä teatterin myyjinä esiintyivät uudet nimet: vakuutustarkastaja Aarne V. Tiihonen ja insinööri Tefke. Kinoston teatterina Häme toimi ajanjaksoa 18.10.31-1.2.33 lukuunottamatta 1980-luvulle saakka. Osakeyhtiö Häme purettiin keväällä 1931.
Kinoston teatterista tuli sittemmin Finnkinon teatteri ja lopulta Ahaa Teatteri (po. Ahaa-teatteri tai Ahaa, teatteri! mutta kuka minulta näitä kysyisi).

Valokuva elokuvateatteri Hämeestä vuodelta 1939 löytyy Tampereen historiasivustolta Koskesta voimaa.

Valokuvat on otettu toukokuussa 2013.




Häme oli viimeistä kertaa elokuvateatterikalenterissa 1988.

*****
Päivitys: Lisätty valokuva julkisivusta, joka on otettu 5.3.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti