perjantai 8. toukokuuta 2015

Regent Street Cinema

Lontoon Regent Street Cineman historia elokuvateatterina ulottuu pidemmälle kuin yhdenkään brittiläisen elokuvateatterin. Rakennus valmistui 1848 Polytekniselle instituutille. Nykyisin se kuuluu The University of Westminsterille.

Lumièren veljesten yhtiö esitti oppilaitoksen teatterissa ensimmäistä kertaa Ison-Britannian historiassa elokuvia. Vuosi oli 1896.

Sali toimi elokuvateatterina aina vuoteen 1980, jolloin se pyhitettiin pelkästään luentosaliksi.

Teatterin entisöinti teknisesti nykyaikaiseksi elokuvateatteriksi aloitettiin 2012. Viidellä miljoonalla punnalla uusittu teatteri avattiin uudelleen 6. toukokuuta 2015. Teatterissa voidaan esittää elokuvia niin 16-millisiltä kuin 35-milliseltäkin filmiltä. Teatterin digitaalinen elokuvaprojektori on 4K-resoluutioinen.

Kuvia Polyteknisestä instituutista sekä alkuperäisestä ja uudesta teatterisalista löytyy muun muassa Time Out Londonin blogista.





Valokuvat on otettu helmikuussa 2015, jolloin teatterin remontti ei ollut vielä valmis.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti