torstai 19. marraskuuta 2015

Taiston elokuvat – entinen elokuvateatteri

Yksi suomalaisten elokuvateattereiden historialle tyypillinen piirre on, että elokuvateatteritoimintaa ovat harjoittaneet, kuten vieläkin, erilaiset yhdistykset urheiluseuroista vapaapalokuntiin, työväenyhdistyksistä maamiesseuroihin.

Näin oli myös Orivedellä, missä elokuvateatteri toimi työväentalossa Oriveden rautatieaseman lähellä. Orivedellä on ollut myös toinen elokuvateatteri, joka näytti elokuvia vuodesta 1973 Oriveteen kuuluneen Eräjärven Erälinnassa. Sitä piti yhdistys, urheiluseura.

Elokuvateatterikalenteri 2007.

Taiston elokuvat toimi Oriveden Taiston talossa, työväentalossa, joka valmistui 1958. Uusi Taiston talo rakennettiin 1957 palaneen edellisen työväentalon paikalle, joka oli valmistunut 1928.

Taiston elokuvien kaupallinen elokuvaesitystoiminta päättyi 2009. Taiston talo on edelleen juhla- ja tapahtumakäytössä.

Elokuvan osalta Taiston elokuvien viimeisin ja näyttävien vaihe oli Reikäreuna-elokuvafestivaali, jota teatterissa järjestettiin vuosina 2006–2014.




Valokuvat on otettu lokakuussa 2007.





*****
Päivitys 29.11.2015: Orivedellä on ollut elokuvateatteri myös Oripohjassa, kuten sivu elokuvateatterikalenterista 1958 osoittaa.


2 kommenttia:

  1. Oriveden Kino oli kyllä ihan keskellä kirkonkylää 1958. Yllä oleva on väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas kehveliä. Olisiko Oripohjan asema ollut kuitenkin lähin vai miksiköhön filmit on haluttu toimitettavan sinne?

      Poista