perjantai 29. huhtikuuta 2016

Filmstaden Scandinavia

SF Bion Filmstaden Scandinavia avattiin joulukuussa 2015 valtavaan uuteen Mall of Scandinavia -ostoskeskukseen. Ostoskeskus sijaitsee Solnan kunnassa, joka on käytännössä osa Tukholmaa.

Filmstaden Scandinaviassa on 15 salia ja 1860 paikkaa. Neljä salia on vip-saleja (37–51-paikkaisia), joissa on nahkatuolit ja mahdollisuus nauttia ruokaa ja viiniä. Kolmessa salissa on Dolby Atmos -äänijärjestelmä.

Teatterissa on Pohjoismaiden toinen IMAX-sali. Kööpenhaminan Fisktorvet-kauppakeskuksessa sijaitseva CinemaxX ehtin ensin. Siellä avattiin IMAX-sali huhtikuussa 2015.

SF Bio kuuluu yhdessä Finnkinon kanssa samaan Nordic Cinema Group -yhtiöön. Filmstaden Scandinavian rakentamisessa onkin käytetty myös suomalaista elokuvateattereiden suunnittelun ja rakentamisen osaamista.


Valokuvat on otettu 26.3.2016.




















maanantai 25. huhtikuuta 2016

New People Cinema

New People Cinema sijaitsee San Franciscon Japantownissa, 2009 avatun New People -keskuksen kellarissa. New People Inc edistää japanilaista populaarikulttuuria Yhdysvalloissa. Keskus myy ja markkinoi japanilaista elokuvaa, muotia ja musiikkia.

143-paikkainen New People Cinema on pääsääntöisesti japanilaisen elokuvan näyteikkuna. Monet elokuvafestivaalit ja -tapahtumat järjestävät teatterissa näytöksiään, muun muassa Japan Film Festival of San Francisco ja San Francisco International Film Festival.

     


Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.




torstai 21. huhtikuuta 2016

Embarcadero Center Cinema

San Franciscon Financial Districtillä sijaitseva seitsensalinen Embarcadero Center Cinema avattiin 1995. Alun perin viisisaliseen teatteriin lisättiin kaksi salia teatterin uudistuksen yhteydessä 2013. Teatteria operoi Landmark Theatres -ketju.

Itse Embarcadero Center, jossa teatteri sijaitsee, on jättimäinen toimisto- ja hotellikeskus. Neljän hehtaarin alueelle levittäytyneeseen keskukseen kuuluu viisi toimistopilvenpiirtäjää ja kaksi hotellia.

Teatterin mainostetaan olevan yksi Landmark-ketjun suosituimmista ja tuottoisimmista elokuvateattereista.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.











sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Il Kino

Yksisalinen Berliinin Neuköllnissä sijaitseva Il Kino toimii samalla bistro-elokuvateatterikonseptilla kuin Carla Molinon aikaisemmin Roomaan avaama Il Cinema. Rooman Il Cinema avattiin 2010 ja Berliinin Il Kinon Molino avasi neljä vuotta myöhemmin 2014.

Il Kino rakennettiin vanhan neuköllniläisen leipomon viereiseen kauppaan.

Kapeasta, 52-paikkaisesta elokuvateatterisalista löytyy kuvia Kinokompendium.de-sivustolta.

Valokuvat ja video on kuvattu joulukuussa 2015.








tiistai 12. huhtikuuta 2016

Capitol, Forum – entinen elokuvateatteri

Perunajono Helsingin Anniskelu Osakeyhtiön edessä 1918. Tämän rakennuksen tontin sisäosaan Capitol rakennettiin 8 vuotta myöhemmin. Ivan Timiriasew, Helsingin kaupunginmuseo.

Elokuvateatteri Capitol rakennettiin Helsinkiin osoitteessa Läntinen Heikinkatu 20 (nyk. Mannerheimintie) sijainneen tontin sisäosaan. Ylioppilastaloa vastapäätä rakennettu teatteri oli syntyessään Suomen suurin elokuvateatteri. Siellä oli 938 paikkaa, joista noin kolmasosa lehtereillä.

Teatterin suunnitteli arkkitehti W. G. Palmqvist ja sisätilat suunnitteli arkkitehti Hilding Ekelund. Ajan merkittävät taiteilijat tekivät teatterin koristelun: salin katon sekkomaalaukset teki taiteilija Toivo Vikstedt ja reliefimedaljongit Gunnar Finne, Göran Hongell sekä Gunnar Forsström.

Teatterin avajaiselokuvana 26.10.1926 oli Teuvo Puron ohjaama Meren kasvojen edessä. Capitolissa esitettiin Suomessa ensimmäisenä äänielokuva 19.9.1929. Elokuva oli Sonny Boy (The Singin Fool).

Jatkosodan jälkeen elokuvateatteri siirtyi neuvostoliittolaiseen omistukseen (Kosmos-Filmi Oy) ja se toimi neuvostoelokuvan näyttämönä Suomessa. Teatteri entistettiin vuosina 1982–1985 ja samalla Capitolin kylkeen rakennettiin kuusi uutta elokuvasalia. Kinoston ja sittemmin Finnkinon omistamalle monisaliteatterille annettiin nimeksi Forum. Vanhan Capitolin  sali oli teatterin suurin, Forum 1.

Forum oli ensimmäinen elokuvateatteri Suomessa, jossa oli yli neljä salia.

Teatterin toiminta päättyi kesäkuussa 2006. Vanha Capitol-osa on osin suojeltu. Salissa toimii tapahtumakeskus Apollo Live Club.

Capitol 1927. Helsingin kaupunginmuseo.

1931. Olof Sundsröm, Helsingin kaupungimuseo.

1931. Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseo.

1932. Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseo.

1934. Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseo.

Kinolehti 11/1936.

Kinolehti 4/1941.

Kinolehti 7/1946.

1970. Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseo.

Eteisaulaa 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Eteisaulan mosaiikki 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Ala-aula, ovet katsomoon 1967. Ritva Katajisto, Helsingin kaupunginmuseo.
Ala-aula ja portaat parvekkeelle 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Portaikko parvekkeen aulaan 1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Yläaula 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Näkymä parvekkeelta 1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Katsomoparvea ja aitioita 1967. Ritva Katajisto, Helsingin kaupunginmuseo.
1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Elokuvasalin kattokoristeita 1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.



Kinolehti 4/1985.

Syyskuu 2014.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Heinäkuu 2015.

24.2.2015

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015. 
1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.