tiistai 12. huhtikuuta 2016

Capitol, Forum – entinen elokuvateatteri

Perunajono Helsingin Anniskelu Osakeyhtiön edessä 1918. Tämän rakennuksen tontin sisäosaan Capitol rakennettiin 8 vuotta myöhemmin. Ivan Timiriasew, Helsingin kaupunginmuseo.

Elokuvateatteri Capitol rakennettiin Helsinkiin osoitteessa Läntinen Heikinkatu 20 (nyk. Mannerheimintie) sijainneen tontin sisäosaan. Ylioppilastaloa vastapäätä rakennettu teatteri oli syntyessään Suomen suurin elokuvateatteri. Siellä oli 938 paikkaa, joista noin kolmasosa lehtereillä.

Teatterin suunnitteli arkkitehti W. G. Palmqvist ja sisätilat suunnitteli arkkitehti Hilding Ekelund. Ajan merkittävät taiteilijat tekivät teatterin koristelun: salin katon sekkomaalaukset teki taiteilija Toivo Vikstedt ja reliefimedaljongit Gunnar Finne, Göran Hongell sekä Gunnar Forsström.

Teatterin avajaiselokuvana 26.10.1926 oli Teuvo Puron ohjaama Meren kasvojen edessä. Capitolissa esitettiin Suomessa ensimmäisenä äänielokuva 19.9.1929. Elokuva oli Sonny Boy (The Singin Fool).

Jatkosodan jälkeen elokuvateatteri siirtyi neuvostoliittolaiseen omistukseen (Kosmos-Filmi Oy) ja se toimi neuvostoelokuvan näyttämönä Suomessa. Teatteri entistettiin vuosina 1982–1985 ja samalla Capitolin kylkeen rakennettiin kuusi uutta elokuvasalia. Kinoston ja sittemmin Finnkinon omistamalle monisaliteatterille annettiin nimeksi Forum. Vanhan Capitolin  sali oli teatterin suurin, Forum 1.

Forum oli ensimmäinen elokuvateatteri Suomessa, jossa oli yli neljä salia.

Teatterin toiminta päättyi kesäkuussa 2006. Vanha Capitol-osa on osin suojeltu. Salissa toimii tapahtumakeskus Apollo Live Club.

Capitol 1927. Helsingin kaupunginmuseo.

1931. Olof Sundsröm, Helsingin kaupungimuseo.

1931. Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseo.

1932. Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseo.

1934. Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseo.

Kinolehti 11/1936.

Kinolehti 4/1941.

Kinolehti 7/1946.

1970. Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseo.

Eteisaulaa 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Eteisaulan mosaiikki 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Ala-aula, ovet katsomoon 1967. Ritva Katajisto, Helsingin kaupunginmuseo.
Ala-aula ja portaat parvekkeelle 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Portaikko parvekkeen aulaan 1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Yläaula 1973. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Näkymä parvekkeelta 1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Katsomoparvea ja aitioita 1967. Ritva Katajisto, Helsingin kaupunginmuseo.
1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.

Elokuvasalin kattokoristeita 1974. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo.



Kinolehti 4/1985.

Syyskuu 2014.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Heinäkuu 2015.

24.2.2015

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015. 
1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

1.12.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti