perjantai 8. huhtikuuta 2016

Bio Rio


Tukholmalainen Bio Rio valmistui marraskuussa 1943 Södermalmin Hornstulliin. Toinen maailmansota oli meneillään, ja kerrotaan, että puute rakennustarpeista näkyy teatterissa. Rion ensi-iltaelokuvana oli Juke Girl (Lujat otteet, 1942), jossa pääosaa esitti Ronald Reagan.

Teatteri oli Ri-ketjun yhdestoista elokuvateatteri. Ketjulla oli historiansa aikana parikymmentä elokuvateatteria ja melkein kaikkien teattereiden nimi alkoi kirjainyhdistelmällä Ri (Rigoletto, Rival, Ricardo, Rita, Ringside jne.)

Maaliskuu 2016.
Vuonna 2008 teatterista tuli Folket Hus och Parker -teatteri ja se remontoitiin kokonaan. FHP:n taustalla on sosialidemokraattinen työväenliike. Se on yhteistyöelin työväentaloille, -puistoille, elokuvateattereille ja erilaisille kokoontumispaikoille. Folket Hus och Parkeriin kuuluvat muun muassa Tukholman Skansen ja Eskilstunan Parken Zoo. Sekä iso liuta (n. 140) elokuvateattereita ja elokuvia näyttäviä työväentaloja.

FHP oli eturintamassa elokuvateattereiden digitoinnissa Euroopassa. Sen elokuvateatterit olivat myös edelläkävijöitä ns. vaihtoehtoisissa sisällöissä, jotka nykyään tunnetaan suht vakiintuneella nimellä event cinema.  Event cinemalla tarkoitetaan kaikkia muita elokuvateatterissa esitettäviä kuvaohjelmia kuin elokuvia: tallennettuna tai suorana esitettävää urheilua, oopperaa, teatteria, balettia, stand upia tai vaikkapa tv-sarjan jaksojen ennakkonäytöksiä.

Bio Riossa on yksi teatterisali sekä kasvisravintola, jota kutsutaan kakkossaliksi ("Salong 2"). Ravintolasta voi tilata ruokaa myös näytöksiin. Teatterin "kakkossali" on sali 4 ("Salong 4". Aivan, missä on Salong 3?!?), joka on baarielokuvasali. Sali 4 sijaitsee parinsadan metrin päässä varsinaisesta Bio Riosta osoitteessa Hornstulls strand 13. Sali on parasta aikaa remontissa ja avataan uudestaan elokuussa 2016.

Bio Rion ohjelmisto koostuu pääasiassa art house -elokuvista sekä event cinema -näytöksistä. Teatteri toimii myös näyttämönä erilaisille elokuvatapahtumille ja -festivaaleille. Rio on Europa Cinemas -verkoston jäsen.

Vanhoja kuvia Riosta löytyy Wikipediasta ja tuoreempia teatterin omilta nettisivuilta.

Valokuvat on otettu 26. maaliskuuta 2016

Bio Rion lähimmällä metroasemalla, Hornstullissa, on pari Rion mainosikkunaa.














Teatterin kasvisravintola, Salong 2.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti