tiistai 7. maaliskuuta 2017

b-ware! Ladenkino

Berliiniläinen b-ware! Ladenkino perustettiin 2005 Friedrichshainin Corinthstraßelle. Teatteri muutti keskeisempää sijaintiin Gärtnerstraßelle 2011.

Teatteri aloitti yhdellä salilla, mutta vuoden 2013 aikana valmistui kaksi salia lisää.
Salit ovat varsin pieniä: suurimmassa on 85 paikkaa ja kahdessa pienemmässä 60 ja 30 paikkaa. Teatteri aloitti yhdellä salilla, mutta vuoden 2013 aikana valmistui kaksi salia lisää.

Teatteri on ohjelmistorakenteeltaan aivan poikkeuksellinen. Se hyödyntää täysin digitaalisen esitystoiminnan mahdollisuudet. Näytökset alkavat yhdeltätoista aamupäivällä ja viimeiset alkavat yhdentoista nurkilla illalla. Päivän aikana saatetaan esittää 25 eri elokuvanimikettä! En onnistunut laskemaan ohjelmistosta kuinka montaa eri elokuvaa viikon aikana esitettiin.

Kun kävin tutustumassa teatteriin, siellä esitettiin muun muassa Klaus Härön Miekkailijaa. Ohjelmisto on todella monipuolinen ja painottuu art house -elokuvaan sekä lasten- ja nuorten elokuviin.

Valkuvia saleista löytyy Kinokompendium.de-sivustolta.



Valokuvat on otettu joulukuussa 2015.



















****
Päivitys 24.1.2019: Lisätty Berliinin elokuvafestivaalin Youtube-video b-waresta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti