perjantai 3. maaliskuuta 2017

Park – entinen elokuvateatteri

Tukholmalainen Park oli alkujaan Ri-ketjun teatteri. Teatteri avattiin 1941 Sturegatanille Humlegården-puiston viereen. Teatterin suunnitteli arkkitehti Björn Hedvall. Teatterin loistokkuudesta kertoo se, että kun teatteri avattiin, kehuttiin kuinka teatterin julkisivussa oli Euroopan ennätyksen verran neonvaloputkea: peräti 300 metriä.

Teatterista tuli 1983 Europa Filmsin teatteri ja seuraavana vuonna se siirtyi SF Biolle, jonka hallussa teatteri on edelleen.

Kun teatteri avattiin, sen salissa oli 923 istuinta, joista 225 parvekkeella. Nykyisin salissa on 707 istuinta.

SF Bio on yrittänyt päästä eroon teatterista. 2000-luvun alussa siitä haluttiin tehdä kokous- ja kongressikeskus. Teatteri suojeltiin ja hankkeet ovat kaatuneet.

Nykyisin Park on tilausteatteri, jossa järjestetään niin event cinema -näytöksiä kuin elokuvafestivaaleja. Säännöllistä kaupallista esitystoimintaa teatterissa ei ole.

Tuntuu aika hurjalta, että Tukholman kokoisessa kaupungissa on mahdollista pitää elokuvateatteria säästöliekillä, mutta tilanne kertonee, miten haastavaa tänä päivänä on tehdä kannattavaa liiketoimintaa suurella yksisalisella elokuvateatterilla.

Vanhoja kuvia Park-elokuvateatterista löytyy Film-Techin sivulta.

****
Päivitys 1.1.2019: Teatterin status muutettiin entiseksi elokuvateatteriksi. Teatteri suljettiin syyskuussa 2017. Kuvia suljetusta teatterista löytyy täältä.

Koululaiset katselemassa Kultakuumeen mainoksia 1942. Ericsson (SvD), 27.12.1942.

Jane Mansfield vierailee Parkissa lokakuussa 1957.  Tore Burnäs.


Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti