Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

tiistai 26. syyskuuta 2017

De Roode Bioscoop – entinen elokuvateatteri

De Roode Bioscoop avattiin 1913  Haarlemmerbuurtin kaupunginosaan aivan keskusta-alueen viereen. Elokuvateatterin ensimmäiset nimet olivat Ons Genoegen ja Westerbioscoop.

De Roode Bioscoop (Punainen elokuvateatteri) -nimen elokuvateatteri sai, kun se päätyi Gerhard Rijnders -nimisen anarkistin käsiin. Sosialistinen elokuvaohjelmisto kannatteli teatteria ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka. Elokuvateatteritoiminta päättyi jo 1918.

Tila on ollut monenlaisessa käytössä. Tällä hetkellä siinä toimii Theatre De Roode Bioscoop -teatteri.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2017.



torstai 21. syyskuuta 2017

Apollo Kino Mustamäe

Tallinnan Mustamäen kauppakeskus avattiin helmikuussa 2016.

Kauppakeskukseen rakennettua Apollon Kinon uutta elokuvateatteria mainostettiin tekniikaltaan edelläkävijänä: teatterin kaikissa kuudessa salissa on 4K-resoluution projektorit, parissa salissa laserprojektori ja Dolby Atmos -äänijärjestelmä. Kaikki tämä ennen muita Baltian tai Suomen elokuvateattereita.

Teatteri oli valmistuessaan Tallinan kolmas monisaliteatteri, Apollo-ketjun toinen.

Valokuvat on otettu elokuussa 2017.














lauantai 16. syyskuuta 2017

The Movies


The Movies sijaitsee Amstedamin Haarlemmerbuurtin kaupunginosassa aivan keskustan vieressä.

Teatteri on Amsterdamin vanhimpia elokuvateattereita. Vuonna 1912 nykyisen The Movies -teatterin rakennuksessa avattiin Bioscoop Tavenu. Kaksi vuotta myöhemmin nimeksi tuli Cinema Hollandia.

70-luvulla uusi omistaja antoi teatterille nimen The Movies ja teatterin ohjelmisto alkoi painottua art house -elokuviin. 70-luvun jälkeen teatteriin on rakennettu pariin kertaa uusia saleja ja teatteri on nykyisin nelisalinen. Salit ovat varsin pieniä, teatterin paikkamäärä on 400.

Tänä päivänä The Movies -elokuvateatterin ohjelmistosta löytyy niin klassikkoelokuvia, art house -elokuvia kuin tuoreimpia hittejäkin. Teatterissa on myös ravintola.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2017.














maanantai 11. syyskuuta 2017

Imax Port Vell – entinen elokuvateatteri

Näyttävä Imax-elokuvateatteri avattiin Barcelonan keskustan satama-alueelle helmikuussa 1995. Teatterin suunnittelivat arkkitehdit Enric Soria and Jordi Garces.

Teatteri suljettiin lokakuussa 2014. Väitetään, että Teatromax-yhtiö, joka teatteria operoi, ei tehnyt yhtenäkään vuonna Imax-teatterillaan voitollista tulosta.

Valokuvat on otettu kesäkuussa 2017.





keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Filmhallen

Amsterdamin De Hallenissa on hiukan sama tausta kuin helsinkiläisessä Korjaamossa. Entisen raitiovaunuhallin tiloihin on sijoitettu uutta kulttuuritoimintaa. Amsterdamin tapauksessa halleihin on pykätty yhdeksänsalinen elokuvateatteri Filmhallen, suuri Foodhallen-ravintolamaailma sekä erilaisia konseptimyymälöitä.

Filmhallen avattiin syyskuussa 2014. Teatterin elokuvateatterihistoriallisesti mielenkiintoisin yksityiskohta on, että sali 7, Parisienzaal on sisustettu entisen amsterdamilaisen Cinema Parisienin art-deco-sisustuksella. Cinema Parisien purettiin 1987 ja teatterin sisustus siirrettiin Vondelpark Nederlands Film Museumiin. Museo suljettiin 2012 kun Eye avattiin.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2017.