Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maailman Ympäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maailman Ympäri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. tammikuuta 2015

Jättiläis-Biografi – entinen elokuvateatteri

Helsingin Vanha Ylioppilastalo avattiin 1870. Kuva: 22.10.2014.
Ennen kiinteiden elokuvateattereiden aikaa, oli tyypillistä esittää elokuvia erilaisissa juhlasaleissa tai muissa julkisissa kokoontumistiloissa. Näin myös vuoden 1906 Helsingissä.

Elokuva-alan yrittäjä K. E. Ståhlbergillä oli Helsingissä 1906 Suomen ensimmäinen kiinteä elokuvateatteri, Maailman Ympäri, joka avattiin 1904.

1906 Ståhlberg laajensi toimintaansa Helsingissä Ylioppilastalolle, jossa hän avasi Jättiläis-Biografin. Sven Hirnin Kuvat kulkevat -kirjassa kerrotaan, että 14.1.1906 alkaen Ståhlberg sijoitti tärkeät ensi-iltansa Ylioppilastalolle Jättiläis-Biografi-nimen alle.

Ylioppilastalolta filmit siirtyivät Maailman Ympäri -teatterin normaaliin ohjelmistoon. Salonki oli ahtaampi ja vaatimattomampi eikä tilannetta kaunistanut juhlallisen otsakkeen Grand Théâtre Cinématographiquen käyttöönotto. Nimitys kalskahtaa ontolta. Pikemminkin voidaan todellisena valopilkkuna nähdä, että Sherlock Holmes ilmestyi valkokankaalle. Ruotsalainen ensiesitys toteutui Malmössä 12.3. ja suomalainen Maailman Ympäri -teatterissa 28.3. Filmi oli amerikkalainen ja siinä oli 17 kuvaelmaa.
– Sven Hirn: Kuvat kulkevat. Kuvallisten esitysten perinne ja elävien kuvien 12 ensimmäist vuotta Suomessa. (1981).

Jättiläisbiografin näytökset päättyivät 21.4.1906.

Uusi Suometar 4.2.1906. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Hufvudstadsbladet 25.2.1906, no 54A. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Uusi Suometar 11.3.1906. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Helsingin Sanomat 21.4.1906. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kansainvälinen Biograafi / Internationella Biograf – entinen elokuvateatteri

Kansainvälinen Biograafi / Internationella Biograf -elokuvateatterin mainostaulu näkyy Havis Amandan takaa vuonna 1908.
Kuva: Gustaf Sandberg. Svenska litteratursällskapet i Finland.
Outi Heiskanen kuvaa elokuvateattereiden alkuaikoja Helsingissä kirjassaan Elohuvia – elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika (2009) seuraavasti:

Maailman Ympäri [Suomen ensimmäinen kiinteä teatteri avattiin 1904 Helsinkiin Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmaan] menestyi viitoittaen tietä kilpaileville helsinkiläisteattereille, joita toiminnan alkuvuosina syntyi kuin sieniä sateella. Uuden yrittäjän ilmestyessä katukuvaan edellinen tulokas saattoi jo pistää pillejä pussiin. Omistajanvaihdosten yhteydessä myös teatterin nimi useimmiten muuttui. Lista varhaisista helsinkiläisistä elokuvateattereista onkin kirjavaa katsottavaa, sillä toiminimiä löytyy moninkertainen määrä teatterien katuosoitteisiin verrattuna.

Kaiketi sekavan tilanteen vuoksi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Helsingin seudun elokuvateattereita 1900-luvun alusta lähtien -listaus osaa kertoa osoitteeseen Pohjoisesplanadi 17 Havis Amandan tuntumaan 1907 avatusta teatterista vain sen kaksikielisen nimen (Kansainvälinen Biograafi / Internationella Biograf) ja tarkan avaamispäivämäärän, mutta teatteritoiminnan päättymisajankohta on jäänyt KAVI:n tutkijoille arvoitukseksi (5.9.1907–1910-luku).

Uusi Suometar 5.9.1907. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Uusi Suometar 5.9.1907. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

6.9.2014.
6.9.2014.

6.9.2014.

12.9.2014.