Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Kuvalinna


Itäsuomalainen perheyritys Savon Kinot Oy avasi Savonlinnan Kisalinnaan elokuvateatteri Kuvalinnan maaliskuussa 2019.

Kisalinna valmistui 1954 työväentaloksi ja sen suunnitteli kaupunginarkkitehti Kauko A. Tuominen. Rakennus edustaa arkkitehtuuriltaan 1950-luvulla tyypillistä jälkifunktionalismia.

Kuvalinna ei ole rakennuksen ensimmäinen elokuvateatteri. Rakennuksessa toimi Kisalinna-niminen työväenyhdistyksen elokuvateatteri marraskuusta 1957 1.1.1970 asti.

Elokuvamiehen kalenteri 1958. Kisalinnan hoitajana mainitaan Teuvo Backman,
kansanedustaja ja ministeri Jouni Backmanin isä.
Tero Tuomiston Savonlinnan työväentalojen historiassa (Talojen taipaleelta, 1993) kerrotaan Kisalinnan elokuvateatteritoiminnasta seuraavaa:
Työväenyhdistysten Keskusliitto tarjosi ruotsalaisen esikuvansa mukaisesti kaikille jäsenilleen elokuvatoimintaa. Siitä oli tulla Kisalinnan kohtalo jo noin kuukauden toiminnan jälkeen. 
Joulukuussa 1955 syttyivät nimittäin tuntemattomasta syystä esirippu, eräät elokuvakankaat ja ikkunaverhot tuleen. Palokunta sammutti tulen kuitenkin ripeästi ja uhkatilanteesta selvittiin säikähdyksellä sekä 350 000 markan suuruisilla vahingoilla, jotka vakuutusyhtiö Kansa kuitenkin korvasi. 
Tiistaisin ja keskiviikkoisin esitettiin kokoillan elokuvia, perjantaisin ja sunnuntaisin olivat vuorossa ajankohtaiset lyhytfilmit ja piirretyt nonstopit.
Joskus oli sunnuntaisin vielä perhenäytöksiä. Kannattavuus oli alusta alkaen heikko, vaikka koko kaupungissa ei ollut kuin kolme [sic!] muuta elokuvateatteria.
Vuoden 1957 alussa luovuttiin kokoillan elokuvista. Sen jälkeen jatkettiin vielä nonstop-esityksiä, mutta niistäkin luovuttiin pian. Elokuvakalusto myytiin pois 1970-luvun alussa.
Kisalinna oli pitkään Savonlinnan Teatterin näyttämö. Kun Kaupunginteatteri sai uudet tilat ja Kisalinnan sali jäi vaille vakituista käyttäjää.

Savon Kinot teki alkuvuonna 2019 Kisalinnaan laajan pinta- ja tekniikkaremontin ja hankki teatterisaliin uudet penkit ja valkokankaan. Itäsuomalainen perheyritys vastaa myös tien toisella puolella olevan elokuvateatteri Killan toiminnasta. Kuvalinnan sisustussuunnittelun toteutti aikaisemminkin elokuvateatterihankkeissa mukana ollut Partanen & Lamusuo Oy ja pääurakoitsijana remontissa oli savonlinnalainen Tmi Juha Moilanen.

Paikkoja uudessa elokuvateatterissa on 196.

Valokuvat on otettu 28. helmikuuta ja 1. maaliskuuta 2019.














keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Brooks Private Cinema

Dublinilaisen Brooks-hotellin Brooks Private Cinema ei ole oikea elokuvateatteri.

Oikeassa elokuvateatterissa on sellainen esitystekniikka, että se saisi halutessaan esitettäväksi uutuuselokuvia. 26-paikkaista kellarihuonetta kutsutaan elokuvateatteriksi, vaikka projisoinnista vastaa pieni videotykki, eikä DCI spesifikaatiot täyttävä digitaalinen elokuvaprojektori tai 35-millin filmiprojektori.

Hotellin "elokuvateatteri" on fänsyhkö audiotorio, johon voi tilata tarjoilut. Asiakas tuo elokuvan mukanaan DVD:llä. Brooks Private Cinema on kotiteatteri kodin ulkopuolella.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2018.





keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kino


Mäntyharjulla on esitetty 1920-luvun lopulta asti elokuvia työväentalon tiloissa. Kesällä 2010 Kino muutti uusiin tiloihin Mäntyharjun lukion kulttuurisaliin ja samalla teatterin esitystekniikka digitoitiin.

Kinoon asennettiin ensimmäisten suomalaisten elokuvateattereiden joukossa Dolbyn kahdeksankanavainen 7.1-äänijärjestelmä.

Teatterin penkit vaihdettiin 2017 ja 2019 teatterin valkokangas uusittiin. Samalla 209-paikkainen teatteri sai parikymmentä suomalaisen Flexound-yrityksen kehittämää Flexound Augmented Audio -äänijärjestelmän istuinta – ensimmäisenä maailmassa.

Mäntyharjun Kino tunnetaan Ilokuvafestivaalin pääpaikkana.

Valokuvat on otettu 15. helmikuuta 2019.















keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Apollo Kino Kristiine


Tallinnan Kristiine keskus -kauppakeskus avattiin 1999. Kristiine keskus sijaitsee Lillekülan alueella Kristiinen kaupunginosassa, noin 2,5 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Kauppakeskusta on laajennettu kolmeen otteeseen. Tällä hetkellä (helmikuu 2019) kauppakeskuksessa on 170 liikettä ja liiketilaa on kaikkiaan 43 700 neliötä.

Apollo-elokuvateatteriketju avasi yksisalisen Apollo Kino Kristiine -ravintolaelokuvateatterin O’Learys-urheilubaari-elämyskeskuksen yhteyteen kesäkuussa 2018. O’Learys on todella iso. Pinta-alaa on lähes 4 000 neliötä ja elämyskeskuksen viihde ei jää vain syömiseen ja dokaamiseen urheilukanavien kelmeässä valossa. Tarjolla on monenmoista aktiviteettia perinteisestä baari-biljardista VR-peleihin.

Apollon elokuvateatterissa on 44 paikkaa (helmikuu 2019). Jyrkästi porrastetussa salissa on nykyaikaisen elokuvateatterin esitystekniikka.

Asiakas tekee ruoka- ja juomatilaukset katsomosta ja tarjoilijat tuovat tilaukset saliin. Pöytätilaa on isommallekin aterialle.

Elokuvateatterin ohjelmisto koostuu sellaisista uutuuselokuvista, joiden ajatellaan sopivan teatterin palveluihin ja ympäristöön. Kun kävin tutustumassa teatteriin, oli käynnissä aamupäivällä alkanut Viron luokkakokous 3 -elokuvan näytös.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2019.












keskiviikko 6. helmikuuta 2019

K.Suns


K.Suns – tai Kino Suns -elokuvateateatteri – avattiin Riian Elizabetes ielalle 1992. 181-paikkainen yksisalinen elokuvateatteri on kuulunut Europa Cinemas -verkostoon vuodesta 2003.

K.Suns oli uudelleen itsenäistyneen Latvian ensimmäinen yksityinen elokuvateatteri. Elokuvateatteri on useiden elokuvafestivaalien ja tapahtumien näyttämö.

Valokuvat on otettu joulukuussa 2018.