Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvostoliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvostoliitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kino Kosmos IMAX - entinen elokuvateatteri

Tallinnalainen Kino Kosmos avattiin maaliskuussa 1964. Rakennuksen suunnitteli Ilmar Laas. Teatterin valtavassa salissa oli lähes 1000 jakkaraa. 1990-luvulla teatteriin lisättiin toinen sali.

Teatterin avajaisista löytyy netissä Tallinfilmin uutiselokuva (ajassa 01:13). Uutisfilmi kertoo, että teatterissa voitiin esittää muun muassa panoramaelokuvia (Cineraman tapaan).

Kino Kosmoksesta tuli IMAX-elokuvateatteri 2014. Joulukuussa 2014 avatussa uusitussa Kino Kosmoksessa on 325-paikkaisen IMAX-salin lisäksi kaksi 50-paikkaista salia.

Teatteri on Suomen lähin IMAX-teatteri.

Valokuvat on otettu huhtikuussa 2015.

*****
Päivitys 30.5.2022

perjantai 1. elokuuta 2014

Kino Sõprus

Tallinnan vanhin edelleen toimiva elokuvateatteri, Kino Sõprus, avattiin jykevän neuvostofasadin kohottamana Tallinnan keskustaan 1955. Elokuvateatterissa kävi parhaimmillaan 6000–7000 asiakasta päivässä.

Elokuvateatteria on hallinnoinut vuodesta 2010 Must Käsi -niminen yhdistys, joka myös levittää elokuvia. Teatterin sisustamisessa on avustanut Markku Pätilä, joka tunnetaan muun muassa Aki Kaurismäen elokuvien lavastuksista.

Teatterirakennuksen julkisivun takaiset tilat on vallannut kasino ja yökerho. Elokuvateatterin sisäänkäynti on vaatimattomasti rakennuksen takaosissa.

210-paikkaisessa art house -teatterissa on myös 30-paikkainen baari. Teatteri kuuluu Europa Cinemas -verkostoon.


Valokuvat on otettu heinäkuussa 2014.











keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Salama – entinen elokuvateatteri

Viipurilainen jugendtyyliin rakennettu Salama (Pellervonkatu 7) valmistui 1917. Teatteri oli toinen Salama-niminen elokuvateatteri Viipurissa. Edellinen avattiin Torkkelinkadulle 1910. Outi Heiskanen kertoo kirjassaan Elohuvia – elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika, että
Pellervonkadulla toiminut uusi Salama toimi edeltäjäänsä paremmin ja sai esitettäväkseen muiden muassa suuresti rakastetun Katariina ja Munkkiniemen kreivi -klassikon Suomen ensi-illan 31. tammikuuta 1943 – yhdessä seitsemän muun paikkakunnan kanssa.
VirtuaaliViipuri-sivustolta löytyy kuva Salamasta ennen sotia. Kuvassa saksalaista näyttelijää Conrad Veidtiä ja Valta (Jew Süss, 1934) -elokuvaa mainostavat kuvat ja  banderolli peittävät lähes kokonaan teatterin julkisivun.

Valokuvat ovat SA-kuva-arkistosta. Valokuvat tuhoutuneesta Salamasta on otettu jatkosodan alussa, Viipurin takaisinvaltaamisen jälkeen 1.10.1941 . Ensimmäiset suomalaiset sotilaat saapuivat Viipurin keskustaan 29.8.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Palatsi – entinen elokuvateatteri

Suomalaisessa Viipurissa (Punaisenlähteenkatu 2) sijainnut elokuvateatteri Palatsi avattiin vuotta ennen talvisotaa, 1938. Samassa rakennuksessa toimi myös Palatsi-niminen kahvila-ravintola.

Palatsi rakennettiin Kulmahalli-nimisen kauppahallin paikalle. Kulmahallissa toimi Viipurin Biografi Teatteri, joka purettiin samalla kuin kauppahallikin uuden liiketalon tieltä.

Valokuvat ovat SA-kuva-arkistosta. Valokuvat on otettu jatkosodan alussa neuvostoliittolaistetussa Viipurissa kaupungin takaisinvaltaamisen jälkeen. Ensimmäiset suomalaiset sotilaat saapuivat Viipurin keskustaan 29.8.1941.

30.8.1941.

30.8.1941.

30.8.1941.

30.8.1941.

1.9.1941.

1.9.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.

1.10.1941.