Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Munkkiniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Munkkiniemi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Bio Kent – entinen elokuvateatteri

Helsingin Munkkiniemessä sijainneen Bio Kentin avausvuotta ei tunnu kukaan tietävän tarkkaan. Avausvuosiveikkaukset kohdistuvat 1930-lukuun. Munkkiniemen puistotie 4 A:n rakennus on kuitenkin otettu käyttöön vasta 1941. Alkuperäispiirustuksissa rakennuksen kellarikerrokseen on merkitty elokuvateatteri ja ensimmäiseen kerrokseen kahvila.

Teatteri oli ensimmäiseltä nimeltään Puisto-Kino. Bio Kent teatterista tuli 1971. Savukemerkkejä oli tuolloin muidenkin teattereiden nimissä. Muun muassa nykyisin Kinopalatsina tunnetun teatterin nimi muutettiin Metropolista Bostoniksi 1960 ja Formiaksi 1977 (savukemerkkien piilomainonnasta).

Bio Kentin toiminta loppui 1983.

Olli Aaltosen kuva Bio Kentistä 1980-luvun alusta löytyy täältä.



Oletan tämän olevan teatterin entinen poistumistie. Laita viestiä jos tiedät asiain oikean tolan.
- Kyllä, kuten kommenteissa kerrotaan, poistumistie on.

Kuvat maaliskuulta 2013.