New Yorkin Film Forum perustettiin 1970. Vuonna 1989 se siirtyi nykyisiin tiloihin Manhattanin Sohon West Houston Streetille. Teatterin rakennuskustannusten kerrotaan olleen 3,2 miljoonaa dollaria.
Film Forumin kolmesalisessa teatterissa käy vuosittain 250 000 katsojaa.
Voittoatavoittelematon Film Forum kuuluu niihin teattereihin, joita Euroopassa kutsuttaisiin art house -teatteriksi. Yhdysvalloissa näitä teattereita kutsutaan ”repertuaariteattereiksi” tai elokuvateattereiksi, jotka esittävät ”independentelokuvia” sekä ulkomaalisia elokuvia. Film Forum jopa kertoo nettisivuillaan, ketkä henkilöt kuratoivat ohjelmiston (Film Forumia vuodesta 1972 vetänyt Karen Cooper ja Mike Maggore).
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.
Kuvia entisistä ja nykyisistä elokuvateattereista. // ”Elokuvateattereita” is a photographic blog of movie theaters.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste West Houston Street. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste West Houston Street. Näytä kaikki tekstit
torstai 3. syyskuuta 2015
Film Forum
Tunnisteet:
Film Forum,
Houston Street,
Karen Cooper,
Manhattan,
Mike Maggore,
New York,
Soho,
West Houston Street,
Yhdysvallat
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Angelika Film Center (New York)
New Yorkin Manhattanin Greenwich Villagen ja Sohon rajalla West Houston Streetillä sijaitseva kuusisalinen Angelika Film Center avattiin 1989 entiseen kaapeliraitiovaunuyhtiön (cable car) vuonna 1894 valmistuneeseen kiinteistöön.
Teatteri on yksi New Yorkin keskeisimpiä art house -teattereita. Angelika Film Centeristä on tullut vähitellen art house -ketju, jolla on saman nimisiä teattereita Teksasissa (Dallas, Plano) ja Virginiassa (Fairfax).
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2010.
Päivitys 23.7.2015: Lisätty valokuvia, jotka on otettu heinäkuussa 2015.

****
Päivitys 23.7.2015: Lisätty valokuvia, jotka on otettu heinäkuussa 2015.
Tunnisteet:
Angelika Film Center (New York),
Houston Street,
Manhattan,
New York,
Soho,
West Houston Street,
Yhdysvallat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)