Yorck-elokuvateatteri avattiin 1953 Berliinin Kreuzbergin kaupunginosan Yorckstraßelle. Vuonna 1977 teatterin otti haltuunsa omistajat, joiden art house -teatteriketjusta tuli pian Berliinin merkittävin art house -ketju. Omistajien ensimmäinen teatteri antoi ketjulle nimen: Yorck Kinogruppe.
1980-luvun alussa Yorckin teatterisali jaettiin kahtia ja ”uuden” salin nimeksi annettiin New Yorck.
Kinokompendium.de-sivustolta löytyy hyviä kuvia Yorckista.
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2009.
Kuvia entisistä ja nykyisistä elokuvateattereista. // ”Elokuvateattereita” is a photographic blog of movie theaters.
maanantai 16. joulukuuta 2013
lauantai 14. joulukuuta 2013
UGC George V
Pariisin Champs-Elysées’n UGC George V avattiin Portiques-nimisenä lokakuussa 1938. Avajaiselokuvana oli Nuits d'Andalousie. Teatteria laajennettiin 1952 ja samalla se nimettiin brittikuninkaan mukaan ”Yrjö viidenneksi”. UGC-etuliitteen nimi sai 1992, jolla UGC-ketju tuli teatterin omistajaksi.
Alunperin yksisalinen teatteri on vuosikymmenten varrella laajentunut 11-saliseksi.
Päivitys 1.1.2014: Ciné-Façades-blogiin on tullut kuvia George V:stä menneitä ajoilta.
Alunperin yksisalinen teatteri on vuosikymmenten varrella laajentunut 11-saliseksi.
![]() |
| Marraskuu 2008. |
![]() |
| Marraskuu 2008. |
![]() |
| Marraskuu 2008. |
![]() |
| Marraskuu 2008. |
![]() |
| Joulukuu 2009. |
![]() |
| Joulukuu 2009. |
![]() |
| Joulukuu 2009. |
Päivitys 1.1.2014: Ciné-Façades-blogiin on tullut kuvia George V:stä menneitä ajoilta.
Tunnisteet:
8. arrondissement,
Champs-Élysées,
Ciné-Façades,
Pariisi,
Portiques,
Ranska,
UGC,
UGC George V
torstai 12. joulukuuta 2013
Alexandra – entinen elokuvateatteri
Barcelonalainen Alexandra-teatteri on sekä teatteri että elokuvateatteri. Teatteri avattiin elokuvateatterina 1949. Elokuvateatterissa oli alunperin yksi 1085-paikkainen sali parvekkeineen. Salien määrää lisättiin kahdella 1979. Naapurissa sijaitseva 1954 avattu Cine Alexis toimii teatterin neljäntenä salina.
Valokuvat on otettu kesäkuussa 2013.
Valokuvat on otettu kesäkuussa 2013.
*****
Päivitys 5.4.2016: Teatterin status muutettu entiseksi elokuvateatteriksi. Teatteri suljettiin joulukuussa 2013: ”El histórico cine Alexandra de Barcelona cierra sus puertas”.tiistai 10. joulukuuta 2013
Scala – entinen elokuvateatteri
Scala-kauppakeskus avattiin Kööpenhaminan Akseltorviin Tivolin sisäänkäyntiä vastapäätä 1989. Kauppakeskukseen avattiin samalla viisisalinen elokuvateatteri, johon rakennettiin 1992 kaksi salia lisää. Teatteri oli suurimmillaan seitsemänsalinen.
Teatteri joutui talousvaikeusiin ja suljettiin kesäkuussa 2001. 2007 teatterin ykkössali avattiin uudestaan uusien, pakistanilaislähtöisten omistajien toimesta, ja siitä tuli ensimmäinen puhtaasti Bollywood-elokuville omistettu elokuvateatterisali Pohjoismaissa. Teatteriin avattiin vielä kaksi salia, joista toinen oli ykkössalin tapaan omistettu Bollywood-elokuville, mutta kolmas esitti mainstream-ohjelmistoa.
Teatteri toiminta lopetettiin 2010. Rakennus purettiin 2012.
Biografmuseet.dk-sivustolta löytyy paljon kuvia Scalasta ”alkuperäisenä” ja Bollywood-vuosilta.
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2008.

******
Päivitys 26.12.2016: Lisätty joulukussa 2016 otettuva valokuvia Scalan paikalle rakentuvasta Axel Towers -rakennuskompleksista.
Tunnisteet:
Akseltorv,
Biografmuseet.dk,
Bollywood,
Kööpenhamina,
Scala (Kööpenhamina),
Scala Biografer,
Scala Biograferne,
Tanska
Sijainti:
Axeltorv, København V, Tanska
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Cinéma La Clef
Cinéma La Clef avattiin Pariisin 5. arrondissementtiin lokakuussa 1973. Teatteri suljettiin ensimmäisen kerran jo 1981. Teatteri avattiin uudelleen Images d'Ailleurs -nimisenä, kunnes teatteri suljettiin kuudeksi vuodeksi 1984. Teatteri avattiin 1990 jälleen La Clef -nimisenä ja ohjelmistoa painotettiin mustaan elokuvaan ja kulttuuriin.
Kaksisalinen teatteri remontoitiin 2010 uuden omistajan toimesta.
Teatteri kuuluu Europa Cinemas -verkostoon ja sen ohjelmistoa on kutsuttu jopa "militantin art houseksi".
Teatterin saleista löytyy kuvia Ciné-Façades-blogista. Blogista löytyy myös muutamia kuvia Cinéma La Clefin historiasta: täältä ja täältä.
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2012.

5. arrondissement,
Ciné-Façades,
Cinéma La Clef,
entinen elokuvateatteri,
Europa Cinemas,
Images d'Ailleurs,
Pariisi,
Ranska
Sijainti:
34 Rue Daubenton, 75005 Pariisi, Ranska
perjantai 6. joulukuuta 2013
Vue Fulham Broadway
Lontoon Walham Green alueella sijaitseva Vue Fulham Broadway avattiin 2002. Tuolloin teatteri kuului Warner Village -ketjuun. Teatteri sijaitsee Fulham Broadwayn kauppakeskuksessa lähellä Stamford Bridgeä, jonka tuntenevat hyvin Chelsean jalkapallojoukkueen ystävät.
Yhdeksänsalisen teatterin kuudennen salin (560 paikkaa) kerrotaan olevan yksi suurimmista saleista West Endin ulkopuolella.
Valokuvat on otettu helmikuussa 2009.
Yhdeksänsalisen teatterin kuudennen salin (560 paikkaa) kerrotaan olevan yksi suurimmista saleista West Endin ulkopuolella.
Valokuvat on otettu helmikuussa 2009.
![]() |
| Teatteri oli aamupäivällä erittäin suljettu... |
Tunnisteet:
Chelsea FC,
Iso-Britannia,
Lontoo,
Stamford Bridge,
Vue,
Vue Fulham Broadway,
Walham Green,
West End
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Finnkino Scala
Kuopiolaisessa viihdekeskus IsoCeessä sijaitsevassa Finnkino Scalassa lanseerattiin teatterin avajaisten yhteydessä (toukokuu 2013) Finnkinon uusi visuaalinen ilme, joka pohjautuu väreissä kultaan ja mustaan. Teatterissa ei ole yhtään paperijulistetta, vaan kaikki julisteen, jos niitä voi julisteiksi enää kutsua, ovat digitaalisia näyttöjä.
Teatterissa on satsattu energiankulutuksen vähentämiseen. Teatterissa on led-valot ja roskien lajitteluun ja kierrätykseen on panostettu.
Teatterin nimi, Scala, on kunnianosoitus kuopiolaiselle elokuvateatterihistorialle: Minna Canthin kadulla toimi Scala-niminen elokuvateatteri yli 50 vuotta.
Valokuvat on otettu marraskuussa 2013.
Teatterissa on satsattu energiankulutuksen vähentämiseen. Teatterissa on led-valot ja roskien lajitteluun ja kierrätykseen on panostettu.
Teatterin ykkössalin valkokangas on liki Suomen suurin. Kangas on 127,5 neliömetriä ja siten vain hivenen pienempi kuin (toistaiseksi) Pohjoismaiden suurin valkokangas Tennispalatsin salissa 1.
Valokuvat on otettu marraskuussa 2013.
![]() |
| Sali 1. |
![]() |
| Sali 7. |
Tunnisteet:
Finnkino,
Finnkino Scala,
IsoCee,
Kuopio,
Pohjois-Savo,
Savo,
Scala (Kuopio),
Suomi
Sijainti:
Ajurinkatu, Kuopio, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)