Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Balboa Theatre

Balboa Theatre avattiin San Franciscon (Outer) Richmondiin helmikuussa 1926. Elokuvateatterin 90 vuotta juhlittiin eilen (6.3.2016). San Franciscon kaupunki julisti eilisen päivän Balbo-teatterin päiväksi.

Ysikymppisten mainos Balboa Theatren Facebook-sivulta.

Teatterin ensimmäinen nimi oli New Balboa Theatre, koska teatterin perustajilla oli ennestään Balboa-niminen (sittemmin Westwood Theatre) elokuvateatteri toisaalla San Franciscoa. Balboa on harvoja jäljellä olevia San Franciscon korttelikinoja.

Yksisalisena avatun teatterin sali jaettiin kahtia 1978, teatterin sali todellakin jaettiin kahtia, halkaistiin. Teatteri on edelleen kaksisalinen.

Balboa Theatren ohjelmistossa on niin päivän tuoretta elokuvaa kuin vanhojakin elokuvia. Aula-alueen sisustus muistuttaa teatterin pitkästä historiasta. Esillä on muun muassa vanha onnenpyörä, jolla arvottiin muinoin muun muassa astiastoja. Elokuvateattereihin on aina houkuteltu asiakkaita myös muin houkuttimin kuin pelkästään elokuvilla.

Balboa kuuluu pieneen sanfranciscolaiseen teatteriketjuun Cinemasf:ään, jonka toinen teatteri on 1910 avattu Presidio Heightsissa sijaiseve Vogue.





Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti