Ciné 13 – entinen elokuvateatteri

Pariisin Montmartrella sijaitseva Ciné 13 avattiin 1983. Yksisalisen teatterin avasi tunnettu elokuvaohjaaja, näyttelijä ja tuottaja Claude Lelouch (s. 1937).

Elokuvateatterin muuttui teatteriksi jo 1980-luvun lopulla. Nykyisin teatteria johtaa Salome Lelouch, yksi Claude Lelouchin seitsemästä lapsesta (lapset on tehty viiden naisen kanssa).

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2012.

Avenue Junot´n julkisivu.

Avenue Junot.

Rue Lepic.

Rue Lepic.

Pathé Wepler

Pathé Wepler Pariisin Place de Clichyllä on sikäli erikoinen elokuvateatteri, että se on rakentunut aikojen myötä peräti neljästä eri elokuvateatterista. Osuvaa onkin, että Place de Clichyn aukio on eräs niistä Pariisin harvinaisista paikoista, jossa neljän eri arrondissementin (8., 9., 17., 18.) rajat kohtaavat.

Kaksitoistasalisen teatteri kokonaispaikkamäärä on tätä nykyä 2126. Teatterin teknisenä erikoisuutena on, että siellä on yhdessä salissa vielä varsin harvinainen ja tyyris Dolbyn Atmos-äänijärjestelmä.

Salles-cinema.com-sivustolta löytyy muutama vanha kuva Webleristä.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2012.

Boulevard de Clichyn puoleinen julkisivu.

Avenue de Clichyn puoleinen sisäänkäynti.

Avenue de Clichyn puoleinen sisäänkäynti.

Studio 28

"Lokakuusta joulukuuhun 1930 Kulta-aikaa saatiin esittää häiriöttä pariisilaisessa elokuvateatterissa Studio 28. Sitten alkoivat provokaatiot, katsomoon lähetettiin rähinöitsijöitä. Erään fasistisen nuorisoryhmän jäsenet vahingoittivat elokuvateatterin kalustoa ja sotkivat valkokankaan musteella. Kuului huutoja: ”Saadaanpa nähdä, onko Ranskassa vielä kristittyjä!” ja ”Kuolema juutalaisille!”. Konservatiivinen lehti Le Figaro ryhtyi kampanjaan elokuvaa vastaan ja syytti sen sisältävän bolshevikkien propagandaa. Poliisi puuttui asiaan ja seurauksena oli suuri poru. Taantumuksellinen lehdistö ja mielipide olivat kuohuksissa ja viranomaisilta vaadittiin toimenpiteitä kaikilla juhlapuheista tutuilla fraaseilla, kotiin, uskontoon ja isänmaahan vedoten. Vastalauseet huipentuivat kansainväliselle tasolle, sillä Italian suurlähettiläs oli ollut tuntevinaan elokuvan kuvernöörissä oman kuninkaansa. Surrealistit puolestaan esittivät vastavetoomuksia, mutta ne eivät tietenkään estäneet elokuvan kieltämistä, ensin osittain, sitten kokonaan." – Simo Tuomola (1978)

Itse olen aina ollut enemmän Andalusialaisen koiran (Un Chien Andalou) perään kuin Kulta-ajan (L'Âge d'or). Minun mitättömistä makumieltymyksistä riippumatta on absoluuttinen tosiasia, että harva edelleen toimiva elokuvateatteri on ollut mukana niin keskeisessä elokuvahistorian käännekohdassa kuin Pariisin Montmartrella sijaitseva Studio 28.

Kuvat heinäkuulta 2012.

Päivitys 8.4.2013: Kuva vuoden 1995 Studio 28 -teatterista löytyy Ciné-Façades-blogista.