Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bristol. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bristol. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. toukokuuta 2014

Bristol – entinen elokuvateatteri

Kinosto avasi Eliel Muoniovaaran suunnitteleman elokuvateatteri Bristolin 4.3.1961 Helsingin Mikonkadun Aikataloon. Ensi-iltaelokuvana esitettiin Ben-Hur. Teatteri oli pitkään Kinoston ja sittemmin Finnkinon lippulaivateatteri Helsingissä. Teatterin asema alkoi horjua vasta uusien multipleksien (Kinopalatsi, Tennispalatsi) synnyn jälkeen 1990-luvun lopussa.

Bristolissa oli lähes 20 vuoden (1979–1998) ajan myös kakkossali. Kakkossalin penkit ovat nykyisin Bio Jukolassa Somerolla.

Bristol suljettiin joulukuussa 2010. Viimeisenä näytöksenä nähtiin Ben-Hur.

Yleisradion Elävä arkisto on koonnut näyttävän koosteen Bristolin historiaa erityiselle Bristol-sivustolle.



Olli Aaltolan 1980-luvun elokuvateatterikuvista löytyy komea kuva Bristolin sisätiloista mieleenpainuneine parvekkeen portaineen.

(Elokuvateattereita-blogi jää kesätauolle. Uusia blogauksia tulossa elokuun alusta alkaen.)

Warner Bros. mainosti tulevia elokuviaan rakenteilla olevan Aikatalon/Bristolin kuvalla.
Kinolehti 1/1960.

Kinolehdessä 2/1961 kerrottiin Bristolin avajaisista.

Uudella teatterilla mainostettiin kinotekniikkaa (Kinolehti 3/1961)

Kinolehti 6/1963 raportoi Kleopatra-elokuvan kutsuvierasensi-illasta Bristolissa.

Kinolehti 7/1970.

Bristolin kakkossalin avaamisesta kertoi Kinolehti 2/1979.

7.10.2007.

7.10.2007.

7.10.2007.

3.12.2010.

****
Täydennys 15.6.2014: Bristol muuttuu vuoden 2014 aikana Esport Bristol -nimiseksi liikuntakeskukseksi. Banderollin kuvasta päätellen parvekerakenteita tullaan säilyttämään myös uudessa käytössä.

Kuva: 13.6.2014.

*****

Täydennys 12.10.2014: lisätty kuva Aikatalon valopihasta 1971 sekä kolme kuvaa, jotka on otettu autiosta Bristolin aulasta 29.1.2013.

Aikatalon valopiha 1971. Kuva: Matti Honkavaara. Helsingin kaupunginmuseo.

29.1.2013.

Bristolin autio käytävä 29.1.2013.

Vasemmalla teatterisalin vasemmanpuoleisen sisäänkäynnin pariovi. Oikealla aition ovi. 23.1.2013.

*****
Päivitys 11.11.2016: Lisätty uutisfilmi Aikatalon ja Bristolin rakentamisesta. Kiitos kommentoinnista ja vinkistä Jyrki Tenni.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Bio Jukola

Elokuvateatteri Bio Jukola sijaitsee Someron kaupungin nuorisotalo Jukolassa. Teatterissa on 99 paikkaa. Teatterin penkit ovat helsinkiläisen elokuvateatteri Bristolin lopetetusta kakkossalista. Bristolissa oli toinen sali vuosina 19791998.

Teatteria operoi Kinoset Oy.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2013.















keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Studio 123 / Bio Rex Porvoo – entinen elokuvateatteri

Elokuvateatteri Studio 123 avattiin vuonna 1982 Porvoossa osoitteessa Mannerheiminkatu 20. Elokuvateatteri oli edelläkävijöitä Helsingin ulkopuolisissa monisaliteattereissa.

Kinolehti 2/1982

Helsingissäkin ensimmäiset monisaliset teatteri oli rakennettu vasta 1974, jolloin Siltavuorenrannan Alfaromeosta (myöhemmin New York) ja Kluuvikadun Maximista remontoitiin kaksisalisia. Vuonna 1982 Helsingissä oli jo kuusi kaksisalista teatteria (Alfaromeo, Arena, Bristol, Charlie, Kosmos, Maxim), kaksi kolmisalista (Nordia ja Studio123). Rigoletossa oli käväisi neljäs sali, mutta palattii nopeasti kolmeen.

Studio 123 sai nimen Bio Rex, kuin Bio Rex -ketju osti teatterin ja remontoi sen uuteen uskoon 2008. Teatteri suljettiin, kun Bio Rex avasi uuden nelisalisen teatterin Porvoon taidetehtaalle.

Studio 123 (2007).

Studio 123 (2007).

Studio 123 (2007).

Bio Rex Porvoo 2009.

Bio Rex Porvoo 2009.

Bio Rex Porvoo 2009.

Bio Rex Porvoo 2009.

Bio Rex Porvoo 2009.

Bio Rex Porvoo 2009.