Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mitte. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mitte. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. elokuuta 2016

ACUDkino

Berliiniläinen ”vaihtoehtoinen kulttuurikeskus” (das gesamte alternative Kulturhaus) ACUDkunsthaus avattiin 1991.

Mittessä sijaitsevan keskuksen kaksisalisen elokuvateatterin, ACUDkinon, elokuvaohjelmisto koostuu arthouse-elokuvista ja erilaisista elokuvatapahtumista. ACUDkinon nettisivuille on luetteloitu kaikki teatterissa esitetyt elokuvat vuodesta 2005.

Valokuvat on otettu joulukuussa 2015










****
Päivitys 29.1.2019: Berliinin elokuvajuhlien Youtube-video ACUDkino-elokuvateatterista.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Z-inema

Berliiniläinen Z-inema on baarin, elokuvateatterin ja pienimuotoisen kulttuurikeskuksen yhdistelmä. Baarin elokuvasali ei ole varusteltu aivan täydellisellä elokuvateatteritasoisella esitystekniikalla, vaan 16-millisellä filmiprojektorilla ja jonkin sortin videotykillä. Joten siinä mielessä on toki sopivaa kyseenalaistaa Z-ineman elokuvateatterius. Yhtäkaikki, elokuvia siellä esitetään.

Baari avattiin 1993 Berliinin Mitten alueella. Tosin vasta vuonna 1999 baarista tuli kaikin puolin laillinen kokoontumistila. Vuonna 2000 avattiin elokuvasali entisen leipomon tiloihin.

Sisäkuvia löytyy Kinokompendiu.de-sivustolta sekä Z-ineman omilta sivuilta.

Valokuvat on otettu joulukuussa 2015.




sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Cinestar Cubix

Berliinin Alexanderplazin CineStar Cubix avattiin 2001. Yhdeksänsalinen teatteri oli tuolloin UFA-ketjun omistuksessa ja teatterin nimenä oli Cubix UFA-Palast Alexanderplatz. UFA:n mentyä konkurssiin, teatteri siirtyi 2005 CineStarille.

Kinokonpendium.de-sivustolta löytyy lisää kuvia teatterista sekä jokaisen salin esittely.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Heinäkuu 2009.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.
****
Päivitys 13.1.2016: Lisätty valokuva, joka on otettu joulukuussa 2015.


torstai 23. lokakuuta 2014

Kino Central ja Freiluftkino Mitte

1996 perustettu Kino Central sijaitsee Berliinin Mittessä, vain muutaman askeleen päässä Hackesche Höfe Kinosta, viereisessä rakennuskompleksissa.

Teatterissa on kaksi salia sekä sisäpihalla sijaitseva ulkoilmateatteri (Freiluft Kino Mitte). Kävin kesällä 2013 katsomassa Centralin ulkoilmateatterissa Hitchcockin Varkaiden paratiisin (To Catch a Thief, 1955) ja se oli suurin kusetus, mitä elokuvateatterissa on minulle vastaan tullut: elokuva näytettiin paskalla videoprojektorilla ja lähteenä oli ilmeisesti DVD. Ja kehtaavat kutsua itseään elokuvateatteriksi. Kaksi varsinaista Centralin salia ovat Kinokompendium.de-sivuston mukaan aivan asiallisia.

Kino Central kuuluu Europa Cinemas -verkostoon.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2013.
















"Ulkoilmateatterin" sisäänkäynti.






Laadukas projektori...





*****
Päivitys 1.1.2016: Lisätty valokuvia joulukuulta 2015.