Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Rocky Horror Picture Show. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Rocky Horror Picture Show. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Curzon Chelsea

Lontoolainen Curzon Chelsea -teatteri avattiin 1934 Gaumont Palace -nimellä. Teatterissa oli tuolloin 2500 paikkaa. Teatteri modernisoitiin 1960-luvulla, mutta uudistaminen ei kannatellut teatteria hengissä kuin 1970-luvun alkuun. Teatteri suljettiin 1972.

Suurin osa teatterista muutettiin Habitaren liikkeeksi, mutta teatterin parvekkeesta rakennettiin lähes 750-paikkainen elokuvateatteri. Tämä teatteri suljettiin 1981. Teatterin lopettajaiselokuvina nähtiin The Rocky Horror Picture Show ja Frankenstein Junior.

Teatteri avattiin uudestaan syyskuussa 1983, jolloin se nimeksi annettiin Chelsea Cinema. Vuonna 2006 teatterista tuli osa Curzon-ketjua.



Valokuvat on otettu helmikuussa 2015.







torstai 13. elokuuta 2015

Clay Theatre

Vuodesta 1991 Landmark Theatres -ketjuun kuulunut Clay Theatre avattiin San Franciscon Pacific Heightsiin 1910. Teatteri rakensivat San Franciscon ensimmäisen elokuvateatterin – New Fillmoren – avanneet Naiftyn veljekset. Teatteri oli aluksi nickelodeon-teatteri.

1970-luvulla teatterin ohjelmisto muuttui kansainväliseksi, mikä näkyi myös teatterin nimessä: The Clay International. Teatteri tuli tunnetuksi myös kiistanalaisten elokuvien esittäjänä. John Watersin Pink Flamingos sai siellä ensi-iltansa, kuten myös Monty Python -porukan Brianin elämä (The Life of Brian).

Osana Landmark Theatres -ketjua Claylla on edelleen vahva art house -painotus. Amerikkalaiseen tapaan: ohjelmistossa voi olla samanaikaisesti tuorein Jurassic Park ja The Rocky Horror Picture Show. Ohjelmistoon kuuluu myös event cinema -ohjelmaa, kuten oopperaa. Teatteri on yksi San Francisco International Film Festivalin teattereista.

Cinema Treasures -sivustolta löytyy muutama värikuva Claysta 1940-luvulla. Tämän blogauksen valokuvat on otettu heinäkuussa 2015








keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Studio Galande

Pariisin latinalaiskortteleissa sijaitseva 1973 perustettu yksisalinen Studio Galande on tunnettu siitä, että siellä on esitetty vuodesta 1980 lähtien The Rocky Horror Picture Show -elokuvaa. Elokuvaa ei vain projisoida, teatterin puolelta osallistutaan Rocky Horror Show -performanssiin ammattimaisesti, kuten alla oleva uutisreportaasi kertoo.

Pari vanhaa Studio Galande -kuvaa löytyy Ciné-Façades-blogista.





Kuvaaja vatsa ja kamera kurkkii peilikuvassa.




Valokuvat ovat heinäkuulta 2012.