Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vue. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vue Piccadilly

Lontoon Piccadilly Circuksen läheisyydessä sijaitseva Vue Piccadilly avattiin Plaza Theatre -nimellä 1926. Teatteri on on rakennettu monta kertaa uudestaan, käytännössä vain ulkoseinät ovat jäljellä alkuperäisestä.

Teatterista tehtiin kaksisalinen 1967 ja 1977 kolmesalinen. Vuonna 2004 salit purettiin jälleen kerran ja teatterista tuli viisisalinen. Teatterilla on ollut useita omistajia, joten myös nimi on vaihtunut ajan myötä. Teatterin nimenä on ollut muun muassa Paramount, Universal ja Apollo Cinemas West End. Vue Piccadilly teatterista tuli 2013.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2015.








torstai 28. elokuuta 2014

Multikino Warszawa Złote Tarasy

Puolalaisen Multikino-ketjun Warszawa Złote Tarasy -teatterin sisäarkkitehtuuri on sen verran näyttävää, että kuvia siitä löytyy kaikista nykyaikaista elokuvateatteriarkkitehtuuria käsittelevässä kirjallisuudessa.

Teatteri avattiin elokuussa 2007 Varsovan keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen. Kahdeksansalisen teatterin istuinkapasiteetti  on 777.

Multikinolla on Puolassa 28 teatteria, joissa on 231 valkokangasta sekä Latviassa ja Liettuassa molemmissa teatteri.

Brittiläinen Vue-ketju osti Multikinon 2013.

Marraskuu 2009.

Marraskuu 2009.

Marraskuu 2009.

Marraskuu 2009.

Marraskuu 2009.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.
Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.


Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013.

Syyskuu 2013. 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Vue Fulham Broadway

Lontoon Walham Green alueella sijaitseva Vue Fulham Broadway avattiin 2002. Tuolloin teatteri kuului Warner Village -ketjuun. Teatteri sijaitsee Fulham Broadwayn kauppakeskuksessa lähellä Stamford Bridgeä, jonka tuntenevat hyvin Chelsean jalkapallojoukkueen ystävät.

Yhdeksänsalisen teatterin kuudennen salin (560 paikkaa) kerrotaan olevan yksi suurimmista saleista West Endin ulkopuolella.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2009.



Teatteri oli aamupäivällä erittäin suljettu...



lauantai 19. lokakuuta 2013

Vue West End

Vue West End avattiin Warner Theatre -nimisenä Lontoon Leicester Squarelle 1937.  Nykyään Vue-ketjuun kuuluva teatteri kuuluu Leicester Squaren ensi-iltateattereihin, häviten toki näkyvyydessä ja näyttävyydessä Odeonille ja Empirelle.

Alunpitäen liki 2 000-paikkainen yksisalinen teatteri pilkottiin ensin kahteen saliin (1970) ja sittemmin viiteen saliin. 90-luvun puolivälissä teatteri purettiin julkisivua lukuun ottamatta kokonaan ja julkisivun taakse rakennettiin yhdeksän täysin uutta salia.

Teatterista löytyy muutama vanha kuva Cinema Treasures -sivustolta.

Huhtikuu 2008.

Huhtikuu 2008.

Huhtikuu 2008.

Helmikuu 2009.


*****
Päivitys 17.4.2013: Lisätty kaksi Pathén uutiselokuvaa Youtubesta, joissa teatteri näkyy.




*****
Päivitys 19.8.2014: Teatterin kuva vuodelta 1946 löytyy BFI:n nettisivulta "38 pictures that show how British cinemas have changed in the past 100 years".

*****
Päivitys 22.2.2015: Lisätty kolme kuvaa ja yksi video helmikuulta 2015.

15.2.2015.

15.2.2015.

20.2.2015.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vue Hull Princes Quay

Vue-teatteriketjun kymmensalinen teatteri Vue Hull Princes Quay on periaatteessa varsin tyypillinen kauppakeskuksen yläkerrassa parkkipaikkojen läheisyydessä sijaitseva elokuvateatterikeskus.

Poikkeuksellista teatterissa oli aikanaan se, että kun se avattiin, se oli Euroopan ensimmäinen kokonaan digitaalinen monisaliteatteri. Teatterissa ei ollut yhtään filmiprojektoria, vaan esitystoiminta oli alusta saakka ainoastaan digitaalista. Hullin kaupungin Princes Quay -kauppakeskukseen joulukuussa 2007 avattuun teatteriin käytiin tutustumassa ympäri maailmaa.






















Valokuvat on otettu helmikuussa 2009.