Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste UFA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste UFA. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

CineStar Treptower Park

UFA-Palast Treptower Park avattiin Berliinin Treptowin alueelle marraskuussa 1999. Teatteri siirtyi osaksi CineStar-ketjua 2003. Teatteri oli edesmenneen UFA-ketjun toinen multipleksi Berliinissä.

Teatterissa on yhdeksän salia. Hyviä salikuvia löytyy Kinokompendium-sivustolta.

Valokuvat on otettu joulukuussa 2015.













lauantai 20. helmikuuta 2016

Kosmos UFA-Palast – entinen elokuvateatteri

Kosmos UFA-Palast avattiin Saksan demokraattisen tasavallan puoleiseen Berliiniin 1962. Teatteri oli osa Frankfurter Strassen kehittämistä. Seuraavana vuonna avattiin Karl-Marx-Aleen melkein vastakkaiselle puolelle Kino International. Molemmat teatterit olivat saman Josef Kaiser -nimisen arkkitehdin suunnittelemia.

Pari vuoden päästä Saksojen yhdistymisestä (1992) teatterista tuli osa UFA-ketjua, joka rakensi vuonna 1996 teatterista ensimmäisen berliiniläisen multipleksin. Teatterissa oli tuolloin kaikkiaan kymmenen salia. UFA:n mentyä konkurssiin 2002, teatteri siirtyi CineStarin omistukseen, joka sulki teatterin 2005. Teatteri ehti toimia monisaliteatterina vain vajaat kymmenen vuotta.

Nykyisin Kosmos on monipuolinen tapahtumakeskus.

Kinokompendium.de-sivustolta löytyy hienoja kuvia teatterista ja sen saleista.

Valokuvat on otettu joulukuussa 2015.





sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Cinestar Cubix

Berliinin Alexanderplazin CineStar Cubix avattiin 2001. Yhdeksänsalinen teatteri oli tuolloin UFA-ketjun omistuksessa ja teatterin nimenä oli Cubix UFA-Palast Alexanderplatz. UFA:n mentyä konkurssiin, teatteri siirtyi 2005 CineStarille.

Kinokonpendium.de-sivustolta löytyy lisää kuvia teatterista sekä jokaisen salin esittely.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Helmikuu 2008.

Heinäkuu 2009.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.

Heinäkuu 2013.
****
Päivitys 13.1.2016: Lisätty valokuva, joka on otettu joulukuussa 2015.


perjantai 20. joulukuuta 2013

Marmorhaus – entinen elokuvateatteri

Berliinin Charlottenburgissa sijaitseva Marmorhaus (marmoritalo) avattiin 1913. Nimensä talo sai marmorisesta fasadistaan.

Rakennuksessa oli elokuvateatteri vuoteen 2001 asti. Viimeisin teatteri oli UFA:n nelisalinen UFA Marmorhaus.

Kuvia UFA Marmorhausista vuodelta 2000 löytyy Kinokompendium.de-sivustolta.

Valokuva on otettu heinäkuussa 2013.