Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vihti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vihti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Vihdin Kino

Vihdin Kinon nettisivuilla on niin tiivis ja hyvä kuvaus teatterin historiasta ja nykypäivästä, että se ansaitsee tulla lainatuksi sellaisenaan:

Vihdin Kinon esirippu avautui loppiaisena 1946, kauppias Veikko Penttilän toimesta. Elokuvia esitettiin 60-luvulle asti. Television valloitettua Suomen kodit, Vihdin Kinokin joutui sulkemaan ovensa muutamiksi vuosiksi. 1974 Olli Elopuro avasi elokuvateatterin uudelleen. Nykyinen omistaja Anneli Stick aloitti toiminnan yrittäjänä 1979. Elokuvateatteri on säilyttänyt nykyisen ulkoasunsa vuodesta -46 lähtien, lukuun ottamatta uusia penkkejä, sekä välttämättömiä pieniä pintaremontteja. Vihdin Kino on vanhimpia, edelleen toiminnassa olevia maaseututeattereja.
Vihdin Kino ei ole jäänyt tekniikassa jälkeen. Nykyaikaiset digi-projektorit mahdollistavat ensi-ilta-, sekä 3D-näytökset. Vihdin Kino tarjoaa elokuvaesityksiä päivittäin. Viikonloppuisin keskitytään monipuolisempaan tarjontaan.

Valokuvat on otettu 6.12.2008.







tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kino Akseli

Vihdin Nummelassa sijainnut Kino Akseli toimi vuodesta 2000 vuoteen 2012, hieman yli 11 vuotta alun perin Säästöpankin auditorioksi rakennetussa tilassa Nummelan keskustassa. Teatteria piti kolmannen polven elokuvamies Akke Selin.

Kuva Kino Akselin konehuoneesta löytyy Ylen uutisjutusta  ja kuva teatterin salista Vihdin Uutisten jutusta.

****
Päivitys 10.3.2019: Kino Akseli avattiin uudestaan samoissa tiloissa Akke Selinin toimesta helmikuussa 2019.


Valokuvat on otettu maaliskuussa 2008.



Teatterille nimen antaneen kiertueteatteri Akseli Selinin 
julisteita oli esillä Kino Akselin seinillä.