Colosseum-teatteri avattiin Berliinin Prenzlauer Bergiin syyskuussa 1924. Yksisalisessa teatterissa oli yli 1000 istuinta. Itse rakennus valmistui jo 1894. Se rakennettiin alun perin hevosvaunujen varastoksi ja sitä käytettiin hevostallina sekä bussivarikkona ensimmäisen maailmansodan loppuun asti. 1924 avatussa teatterissa järjestettiin niin varieteenäytöksiä kuin elokuvanäytöksiäkin. Mykkäelokuvia pystyttiin esittämään peräti 30 hengen orkesterin säestämänä.
Toisen maailmansodan aikana rakennusta käytettiin sairaalana.
Sodan jälkeen teatteria käytettiin varsin satunnaisesti teatterina ja elokuvateatterina, kunnes se 1957 avattiin kunnostuksen jälkeen kokopäiväisenä elokuvateatterina. Kunnostettu Colosseum oli jonkin aikaa Itä-Berliinin ykkösteatteri, kunnes sen ykkösaseman veivät International ja Kosmos.
1997 teatterin otti operoitavakseen CinemaxX, joka rakensi Coloseumin yhteyteen 9 uutta salia. 10-salisen multiplexin omistaja vaihtui 2006, kun omistajaksi tuli UCI.
Kinokompendium.de-sivustolta löytyy, jälleen kerran, aivan mahtavia kuvia teatterikompleksin sisätiloista.
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2013.
Kuvia entisistä ja nykyisistä elokuvateattereista. // ”Elokuvateattereita” is a photographic blog of movie theaters.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmos. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
UCI Kinowelt Colosseum
Tunnisteet:
Berliini,
CinemaxX,
Itä-Berliini,
Kino International,
Kosmos,
Prenzlauer Berg,
Saksa,
UCI,
UCI Kinowelt,
UCI Kinowelt Colosseum
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Coca-Cola Plaza
Tallinnan Coca-Cola Plaza avattiin 2001. Yksitoistasalinen teatteri oli Viron ensimmäinen multipleksi. Teatteria operoi Forum Cinemas, joka on Finnkinon tytäryhtiö. Forum Cinemasilla on Virossa neljä teatteria: yksi Tallinnassa (Coca-Cola Plaza), yksi Tartosssa (Ekraan) ja yksi Narvassa (Astri).
Kuvat kesäkuulta 2011.
Päivitys 15.6.2016: Lisätty valokuvia Coca-Cola Plazasta, jotka on otettu toukokuun alussa 2016. Mukana on muutama kuva myös Coca-Cola Plazaan ensimmäisenä avatusta Scape-salista, joka tehtiin teatterin ykkössalista. Scape on Nordic Cinema Groupissa kehitetty premiumsalikonsepti, johon kuuluu 4K-laserprojektori, Dolbyn Atmos-äänijärjestelmä, jota on ruuvattu Finnkinossa kehitetyn A2-järjestelmän suuntaan sekä premiumistuiment.
| A.Le Coq Suite. |
| A.Le Coq Suite. |
| A.Le Coq Suite. |
| A.Le Coq Suite. |
Kuvat kesäkuulta 2011.
****
Päivitys: Lisätty kuvia 18.7.2014 heinäkuulta 2014.
*****
Tunnisteet:
A.Le Coq Suite,
A2,
Astri,
Coca-Cola Plaza,
Ekraan,
Finnkino,
Forum Cinemas,
Kosmos,
Scape,
Tallinna,
Viro
Sijainti:
Hobujaama 5, 10111 Tallinna, Viro
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Studio 123 / Bio Rex Porvoo – entinen elokuvateatteri
Elokuvateatteri Studio 123 avattiin vuonna 1982 Porvoossa osoitteessa Mannerheiminkatu 20. Elokuvateatteri oli edelläkävijöitä Helsingin ulkopuolisissa monisaliteattereissa.
Helsingissäkin ensimmäiset monisaliset teatteri oli rakennettu vasta 1974, jolloin Siltavuorenrannan Alfaromeosta (myöhemmin New York) ja Kluuvikadun Maximista remontoitiin kaksisalisia. Vuonna 1982 Helsingissä oli jo kuusi kaksisalista teatteria (Alfaromeo, Arena, Bristol, Charlie, Kosmos, Maxim), kaksi kolmisalista (Nordia ja Studio123). Rigoletossa oli käväisi neljäs sali, mutta palattii nopeasti kolmeen.
Studio 123 sai nimen Bio Rex, kuin Bio Rex -ketju osti teatterin ja remontoi sen uuteen uskoon 2008. Teatteri suljettiin, kun Bio Rex avasi uuden nelisalisen teatterin Porvoon taidetehtaalle.
![]() |
| Kinolehti 2/1982 |
Helsingissäkin ensimmäiset monisaliset teatteri oli rakennettu vasta 1974, jolloin Siltavuorenrannan Alfaromeosta (myöhemmin New York) ja Kluuvikadun Maximista remontoitiin kaksisalisia. Vuonna 1982 Helsingissä oli jo kuusi kaksisalista teatteria (Alfaromeo, Arena, Bristol, Charlie, Kosmos, Maxim), kaksi kolmisalista (Nordia ja Studio123). Rigoletossa oli käväisi neljäs sali, mutta palattii nopeasti kolmeen.
Studio 123 sai nimen Bio Rex, kuin Bio Rex -ketju osti teatterin ja remontoi sen uuteen uskoon 2008. Teatteri suljettiin, kun Bio Rex avasi uuden nelisalisen teatterin Porvoon taidetehtaalle.
![]() |
| Studio 123 (2007). |
![]() |
| Studio 123 (2007). |
![]() |
| Studio 123 (2007). |
| Bio Rex Porvoo 2009. |
| Bio Rex Porvoo 2009. |
| Bio Rex Porvoo 2009. |
| Bio Rex Porvoo 2009. |
| Bio Rex Porvoo 2009. |
| Bio Rex Porvoo 2009. |
Tunnisteet:
Alfaromeo,
Arena,
Bio Rex,
Bio Rex Porvoo,
Bristol,
Charlie,
entinen elokuvateatteri,
Kosmos,
Maxim (Helsinki),
New York (elokuvateatteri),
Porvoo,
Studio 123 (Helsinki),
Studio 123 (Porvoo),
Suomi,
Uusimaa
Sijainti:
Mannerheiminkatu 20, 06100 Porvoo, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











































