Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kungsgatan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kungsgatan. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. marraskuuta 2016

Rigoletto

Rigoletto avattiin Tukholman Kungsgatanille 1939. Alunperin yksisalinen elokuvateatteri on nykyisin SF Bion neilisalinen teatteri, jonka ykkössalin erikoisuutena on alaikäisiltä kielletty Vip-parveke, johon saa tilattua aikuisten tarjoilut.

Alkujaan teatteri oli Ri-ketjun kahdestoista elokuvateatteri. Ketjulla oli historiansa aikana parikymmentä elokuvateatteria ja melkein kaikkien teattereiden nimi alkoi kirjainyhdistelmällä ri (Rio, Rival, Ricardo, Rita, Ringside jne.)

Rigoletto oli esimmäinen ruotsalainen elokuvateatteri, johon asennettiin cinemascope-optiikat sekä steroääni. Ensimmäisenä scope-elokuvana esitettiin 1953 Näin hänen kuolevan (The Robe), joka tuli Ruotsissa ensi-iltaan nimellä Den purpurröda manteln (Suomessa ruotsiksi Jag såg honom dö).

Rigoletton sali 40-luvulla.

Chaplinin Parrasvalot-elokuvan ensi-ilta 1952. Tore Burnäs, Stockholmskällan.

Rigoletton aula 2009. Holger Ellgaard.

Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.


















keskiviikko 17. elokuuta 2016

Saga

Elokuvateatteri Saga avattiin Tukholman ”elokuvakadulle”, Kungsgatanille (24) 5. helmikuuta 1937.

Saagaan saapuva kiinnittää ensimmäisenä huomiota julkisivun komeaan valomainoslippaan. Elokuvateatterin aula näyttää vähintään yhtä tyylikkäältä mahonkiseinineen ja suurine peilipintoineen.

Yksisalisesta teatterista tehtiin 90-luvun alussa nelisalinen. Teatteria operoi SF Bio.

Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.











lauantai 7. toukokuuta 2016

Royal – entinen elokuvateatteri

Royal sijaitsi Tukholman ”elokuvakadulla”, Kungsgatanilla (37) vuodesta 1936 vuoteen 2007.

1973 teatterin tuolloinen operaattori Sandrew remontoi teatterin kolmisaliseksi ja samalla teatterin nimeksi annettiin Sandrew 1-2-3. 1989 teatterin rakennettiin neljäskin sali, mutta siitä ei tullut pitkäikäistä.

1990-luvun alussa teatterille palautettiin Royal-nimi. 2005 teatteri siirtyi Sandrewilta Astoria Cinemas -yhtiölle. Astoria Cinemas meni konkurssiin 2007 ja teatteri suljettiin.

Tällä hetkellä Royalin tiloissa toimii urheiluravintola-keilahalli nimeltä John Scott's Kungsgatan.

Vanhoja kuvia Royalista löytyy Wikipediasta. Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.