Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Picturehouse Cinemas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Picturehouse Cinemas. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. elokuuta 2015

Ritzy Picturehouse

Nykyinen Ritzy Picturehouse avattiin Electric Pavilion -nimisenä Lontoon Brixtoniin 1911. Teatteri oli Englannin ensimmäisiä erityisesti elokuvateatteriksi rakennettuja rakennuksia.

Teatterin historiasta löytyy pitkä ja perusteellinen teksti Brixton Blogista ("From Electric Pavilion to the Little Bit Ritzy: The story of a legendary landmark"), jossa on julkaistu myös useita kuvia Ritzyn historiasta.

Teatteri on ollut elokuvateatterikäytössä melkein koko historiansa ajan. 1970-luvulta löytyy parin vuoden ajanjakso, jolloin teatteri oli suljettuna. Teatteri modernisoitiin täysin 1994, jolloin siihen rakennettiin neljä salia lisää. Teatteri on edelleen viisisalinen. 2009 teatterin julkisivu entisöitiin alkuperäisen kaltaiseksi. Teatterin julkisivua oli vuosien varrella yksinkertaistettu. Ritzyä operoi Picturehouse-ketju, jonka Cineworld osti 2012.




Valokuvat on otettu helmikuussa 2015.









torstai 30. huhtikuuta 2015

Clapham Picturehouse

Lontoon Claphamissa sijaitseva Cineworldin omistaman Picturehouse Cinemas -ketjun nelisalisen teatterin vanhin osa on 1910-luvulta. The Electric Palace -elokuvateatteri avattiin 1910, mutta rakennus muutettiin jo samalla vuosikymmenellä muihin käyttötarkoituksiin.

1990 tila palautettiin elokuvateatteriksi. City Screen Cinemas rakensi taloon komisalisen elokuvateatterin, joka avattiin 1992 Clapham Picturehouse -nimisenä. 1998 teatteriin rakennettiin neljäs sali.


Valokuvat on otettu helmikuussa 2015.
Joskus kannattaisi lukea teatterin historiasta ennen kuvauskeikkaa. Vasemmalla näkyvä punainen rakennus on teatterin vanhinta osaa (The Electric Cinema), mutta siitä fasadista ei valitettavasti ole tämän enempää  kuvamateriaalia.









tiistai 27. tammikuuta 2015

Cineworld Shaftesbury Avenue – entinen elokuvateatteri

Lontoon Piccadillyn kupeessa West Endissä sijainnut seitsensalinen Cineworld Shaftesbury Avenue suljettiin syyskuussa 2014. Ei syytä murheeseen, hyviä uutisia: elokuvateatteri avautuu keväällä 2015 suuren remontin päätyttyä. Teatterista tulee Picturehouse Cinemas -ketjun elokuvateatteri jonka nimeksi tulee Picturehouse Central.

Teatterirakennuksen historia on pitkä: Trocadero Building, jossa elokuvateatteri sijaitsee, avattiin lokakuussa 1882. Rakennuksessa oli varieteeteatteri. Seitsensalinen elokuvateatteri avattiin 1991 ja teatteri oli nimeltään MGM Trocadero Cinemas.

Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.







****
Päivitys 9.2.2014: Lisätty Youtube-video teatterin konehuoneesta 2000-luvulta, jolloin teatteri oli nimeltään Virgin Trocadero.



*****

Päivitys 21.2.2014: Lisätty kaksi kuvaa helmikuulta 2015 remontin ollessa vielä kesken.

17.2.2015.

17.2.2015.


Kuva, jonka Picturehouse Central (@picturehousecentral) julkaisi

keskiviikko 21. elokuuta 2013

The Gate

Lontoon Notting Hill Gatella sijaitsevat The Gate valmistui 1861 ravintolaksi, ja 1879 siitä tuli hotelli. Hotellin yläkerta toimi bordellina. Alakerrasta tehtiin elokuvateatteri 1911 ja 450-paikkainen teatteri nimettiin Electric Palaceksi.

Vuosien varrella teatterilla on ollut lukuisia omistajia ja nimiä (muun muassa Embassy News and Interest Theatre, Embassy Cinema, Classic Cinema). 1970-luvun puolivälissä teatterin osti Cinegate-niminen teatteriketju ja teatteri sai nimen The Gate.

The Gate on nykyisin varsin suosittu art house -teatteri. Teatteria operoi Picturehouse Cinemas -ketju.

Yli sata vuotta elokuvateatteritoimintaa on melkoinen saavutus. Viereisessä korttelissa sijaitsee toinen veteraanielokuvateatteri, Coronet.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2009.


Oikeassa laidassa pilkahtaa Coronet.



*****
Päivitys 22.2.2015: Lisättiin kuvia helmikuulta 2015.

17.2.2015.

17.2.2015.

17.2.2015.

17.2.2015.

17.2.2015.

17.2.2015.