Marina Theatre avattiin syyskuussa 1928 San Franciscon Marina Districtiin. Uusi teatteri oli ns. jatkoteatteri, se pääsi esittämään uusia elokuvia vasta kun ensi-iltaelokuvateatterit olivat ne esittäneet loppuun.
Teatterin arkkitehtuuri sai vaikutteita maurilaisesta tyylistä. 1950-luvulla tehty remontti hävitti alkuperäisen ilmeen lähes kokonaan.
50–60-lukujen taitteessa teatterista tuli ensi-iltateatteri ja sen nimeksi annettiin Cinema 21. Monisaliteattereiden aika koitui Cinema 21:n kohtaloksi: ensi-illat menetettiin monisaliteattereille ja teatteri suljettiin syyskuussa 2001.
Sanfranciscolainen Lee Neighborhood Theatres hankki tien toisella puolella olevan suljetun Presidion ja kiinnostui myös tästä lopetetusta teatterista. Teatteri avattiin alkuperäisellä Marina Theatre -nimellä toukokuussa 2008. Teatterin entinen premanto on Wallgreensin liiketilana. Nykyinen 164-paikkainen sali teatteri rakennettiin vanhan salin parvekkeesta.
Salikuvia Marinasta ja kuvia Cinema 21 -teatterista löytyy Cinema Tour -sivustolta.
Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.
Kuvia entisistä ja nykyisistä elokuvateattereista. // ”Elokuvateattereita” is a photographic blog of movie theaters.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lee Neighborhood Theatres. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lee Neighborhood Theatres. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 21. elokuuta 2016
Marina Theatre
tiistai 22. joulukuuta 2015
Presidio Theatre
Presidio kuuluu pieneen sanfranciscolaiseen yksityiseen elokuvateatteriketjuun nimeltä Lee Neighborhood Theatres. Ketju henkilöityy vahvasti omistajaansa Frank Lee junioriin.
Ketjun kaksi muuta teatteria ovat ovat 4-Star Theatre ja Marina Theatre.
Presidio avattiin Marina Districtin alueelle 1937 nimellä El Presidio Theatre. Teatteri toimi yksisalisena aina vuoteen 2004 asti, jolloin se ison remontin jälkeen avattiin nelisalisena.
Kuvia teatterin sisätiloista löytyy Cinema Tour-sivustolta.

![]() |
| Kirkkohommia elokuvateatterissa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)