Sunnuntaisin teatterissa esitettiin myös aivan oikeita elokuvia, pääasiassa klassikoita. Tunnettuja olivat myös teatterin Roskaelokuvien yöt (Bad Movie Nights).
Teatterissa ei ilmeisesti koskaan ollut käytössä varsinaista elokuvateatterin esitystekniikkaa, vaan elokuvat esitettiin DVD:ltä ja vastaavilta lähteiltä. Siksi on hieman niin ja näin, voiko Dark Room Theateria kutsua lainkaan elokuvateatteriksi. Mielenkiintoinen konsepti joka tapauksessa.
New Mission -elokuvateatteri avattiin San Franciscon Missioniin 14. toukokuuta 1916. Teatteria laajennettiin pian. Jo marraskuussa 1917 teatteri avattiin toisella parvekkeella laajennettuna. Teatterissa oli tuolloin kaikkiaan 2020 istuinta.
Teatteri suljettiin 1980-luvulla ja se oli reilusti yli 20 vuotta huonekalukauppana. 2012 Alamo Drafthouse -elokuvateatteriketju julkisti, että New Mission pistetään kuntoon ja siitä tulee ketjun ensimmäinen kalifornialainen elokuvateatteri. Austin-lähtöisellä ketjulla on vahva oma brändinsä, johon kuuluu muun muassa ruoka ja juoma, monipuolinen ohjelmisto tempauksineen sekä ketjun näkyvyyttä kasvattanut jyrkkä kännykkä- ja höpötyskielto näytösten aikana.
ViisisalinenAlamo Drafthouse New Mission Cinema avattiin 17. joulukuuta 2015. Ensi-iltaelokuvana oli Star Wars: The Force Awakens. Teatterin ruoka- ja juomatarjoiluista kiinnostuneiden kannattaa vilkaista alla oleva video.
Tower Theatreavattiin 1912 Majestic-nimisenä San Franciscon MissioninMission Streetille. Teatteria uudistettiin 30-luvulla ja 40-luvulla sen nimeksi annettiin Tower. Teatteri oli viimeinen elokuvateatteri, joka toimi Mission Streetillä. Tilanne muuttuu loppuvuodesta 2015 kun Alamo Drafthouse Cinemasaa avattua pitkään kiinni olleen ja pitkään remontoidun New Missionin.
Towerin elokuvateatteritoiminta päättyi 1998 ja siitä tuli meksikolaisten kirkko. Heinäkuussa 2015 rakennus oli laudoitettu umpeen ja etsi vuokraajaa.