Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Finnkino Fantasia

Jyväskylän keskustan Finnkino Fantasia oli avautuessaan 1993 ensimmäinen multipleksiteatteri Helsingin ulkopuolella. Kansainvälisessä tilastoinnissa kuusisalinen on tavallisesti pienin monisaliteatteri, joka lasketaan multipleksiksi.

Juuri tuo vaadittava kuusi salia Fantasiasta löytyy. Helsingissä oli esimerkiksi Forumin salimäärä kasvanut 1980-luvulla jo seitsemään. Ensimmäiset modernit suomalaiset multipleksit, joihin Fantasia kuului, valmistuivat Helsinkiin vasta 90-luvun lopulla: ensin Sandrew Metronomen 10-salinen Kinopalatsi ja välittömästi sen jälkeen Finnkinon 14-salinen Tennispalatsi.

Teatterin lipun- ja oheismyynti sijaitsee kauppakeskus Jyväskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, teatterisalit sijaitsevat kolmannessa kerroksessa.

Valokuvat on otettu helmikuussa 2014.

















sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kampus Kino

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämä Kampus Kino sijaitsee ylioppilastalo-Ilokivessä. Rakennuksen suunnitteli Alvar Aalto ja se avattiin 1964.

Ilokiven kellarissa sijaitseva monitoimisali toimii ”erilaisten klubien, bileiden, elokuva- ja teatteriesitysten tapahtumapaikkana”.

Kampus Kino järjestää elokuvanäytöksen kerran viikossa yliopiston lukukausien aikana. Myös Keski-Suomen elokuvakeskus järjestää tilassa viikoittain näytöksen. Kampus Kinolla ja elokuvakeskuksella on yhteinen digiprojektori, jota käytetään myös elokuvakeskuksen näytösten järjestämiseen Kino Metso -nimellä ympäri maakuntaa.

Valokuvat on otettu Arktisen upeeta -elokuvafestivaalin aikaan helmikuussa 2014.