Kuusisalinen Odeonin Point Square sijaitsee Dublinin satama-alueella, North Wallin kaupunginosan Point Squaren kauppakeskuksessa. Kauppakeskuksen vieressä on 3Arena, massiivinen konsertti- ja viihdekeskus.
Elokuvateatteri avattiin 2012. Kun kävin pyörähtämässä teatterissa, näytti siltä, että kauppakeskus oli alakerran ravintoloita ja yläkerrassa sijaitsevaa elokuvateatteria lukuun ottamatta aivan autio. Ilmeisesti kauppakeskus on ollut vaikeuksissa koko historiansa ajan.
Valokuvat on otettu helmikuussa 2018.
Kuvia entisistä ja nykyisistä elokuvateattereista. // ”Elokuvateattereita” is a photographic blog of movie theaters.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Odeon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Odeon. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Odeon Whiteleys ja Odeon Whiteleys The Lounge
Odeonin elokuvateatteri Lontoon bayswaterilaisessa kauppakeskus Whiteleyssa on itse asiassa kaksi eri tavalla brändättyä elokuvateatteria saman katon alla.
Odeon Whiteleys on ”tavallinen” elokuvateatteri, jossa on neljä salia ja normaali elokuvaohjelmisto normaaleine ikärajoineen.
Odeon Whiteleys The Loungen viidessä noin viisikymmentäpaikkaisessa salissa on ikärajana 18 vuotta ja elokuvia voi katsoa luksusnojatuoleista nauttien samalla ruuasta ja juomasta.
Teatterin avasi alun perin UCI vuonna 1989. Odeonille teatteri siirtyi 2006 ja aikuisten The Lounge rakennettiin neljästä vanhasta salista 2012.
BFI:n sivuilta löytyy kuva UCI Whiteleys -teatterista 1980 ja Cinema Treasures-sivustolta löytyy kuva vuodelta 2004.
Valokuvat on otettu helmikuussa 2015.

Tunnisteet:
Bayswater,
BFI,
Cinema Treasures,
Iso-Britannia,
Lontoo,
Odeon,
Odeon Whiteleys,
Odeon Whiteleys The Lounge,
UCI
maanantai 25. elokuuta 2014
Odeon BFI Imax
Lontoon South Bankin alueella Waterloon aseman lähellä sijaitseva massivinen Imax-teatteri valmistui 1999. Teatterin rakennutti British Film Institute (BFI). Vuonna 2012 teatterin operaattoriksi tuli Odeon-ketju. BFI:lla on edelleen toimintoja, kuten koulukinotoimintaa teatterissa.
Teatterin valkokangas on Iso-Britannian suurin: 20 metriä korkea ja 26 metriä leveä. Valkokankaan pinta-ala on liki 3 kertaa suurempi kuin Finnkino Tennispalatsin ykkössalissa.
Näyttävän teatterirakennuksen majesteettisuutta lisää se, että sijaitsee keskellä valtavaa liikenneympyrää.
Valokuvat on otettu 2008 ja 2009, jolloin teatteri oli vielä puhtaasti BFI:n operoima.

![]() |
| 11.4.2008. |
![]() |
| 11.4.2008. |
![]() |
| 11.4.2008. |
![]() |
| 11.4.2008. |
![]() |
| 20.2.2009. |
Tunnisteet:
BFI,
BFI Imax,
Brittish Film Institute,
Iso-Britannia,
Lontoo,
Odeon,
Odeon BFI Imax,
South Bank
lauantai 25. tammikuuta 2014
Odeon West End – entinen elokuvateatteri
Odeon West End avattiin 1930 The Leicester Square Theatre -nimisenä Lontoon Leicester Squarelle. Alkujaan teatteri oli pyhitetty niin eläville näyttelijöille kuin filminäyttelijöillekin. Teatterista tuli kuitenkin jo 1933 puhtaasti elokuvateatteri, kun United Artists otti teatterin operoitavakseen Warner Brothersin ja RKO Radio Picturesin jälkeen.
Teatteri nimettiin Odeon West Endiksi heinäkuussa 1988. Uuden nimen myötä teatteriin tuli myös toinen sali. Teatterin julkisivu on liki alkuperäisessä kunnossa, mutta sisätiloihin on tehty muutoksia. Teatterin salissa 1 on 489 paikkaa ja salissa 2 peräti 814 paikkaa.
Teatterin historiasta löytyy lukuisia valokuvia Cinema Treasures -sivustolta.
Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008, ellei kuvan yhteydessä ole toisin mainittu.
Päivitys 22.2.2015: Muutettu statukseksi entinen elokuvateatteri ja listätty kuvia ja video helmikuulta 2015, ennen teatterin purkamista. Teatterin viimeisiksi elokuviksi jäivät Interstellar ja Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockingjay – Part 1). Paikalle suunnitellaan asuinrakennusta, johon tulisi myös kaksisalinen elokuvateatteri.
Teatteri nimettiin Odeon West Endiksi heinäkuussa 1988. Uuden nimen myötä teatteriin tuli myös toinen sali. Teatterin julkisivu on liki alkuperäisessä kunnossa, mutta sisätiloihin on tehty muutoksia. Teatterin salissa 1 on 489 paikkaa ja salissa 2 peräti 814 paikkaa.
Teatterin historiasta löytyy lukuisia valokuvia Cinema Treasures -sivustolta.
Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008, ellei kuvan yhteydessä ole toisin mainittu.
| Helmikuu 2009. |
*****
![]() |
| 15.2.2015. |
![]() |
| 20.2.2015. |
![]() |
| 20.2.2015. |
![]() |
| 20.2.2015. |
![]() |
| 20.2.2015. |
![]() |
| 20.2.2015. |
maanantai 30. joulukuuta 2013
Odeon Covent Garden
The Saville Theatre avattiin Lontoon West Endin Shaftesbury Avenuelle 1931. Cinema Treasures -sivustolla kerrotaan teatterin olleen viimeinen West Endin teattereista, joka rakennettiin Shaftesbury Avenuelle. Teatteri todellakin tehtiin Thalian palvelukseen, eikä elokuvateatteriksi. Teatterin lavalla esiintyi muun muassa Laurence Olivier useammassa eri näytelmässä.
1960-luvulla teatterin ehti omistaa myös The Beatlesin manageri Brian Epstein. Näytelmien lisäksi teatterissa järjestettiin sunnuntai-iltaisin rock-konsertteja. Savillessa järjestettiin muun muassa elokuussa 1967 The Jimi Hendrix Experiencen viimeinen Iso-Britannian keikka. Saman vuoden marraskuussa teatterissa kuvattiin The Beatlesin – musiikkivideoita ennakoinut – Hello, Goodbye -biisin promoelokuva.
1970 Associated British Cinemas (ABC) muutti teatterin elokuvateatteriksi. Yhtiö teki teatterista kaksisalisen ja antoi sille nimeksi ABC Shaftesbury Avenue. Teatteri ei lähtenyt liitoon ja pian Cannon Group otti teatterin haltuun ja myöhemmin MGM Theatres. 2001 teatteri siirtyi Odeon-ketjulle ja teatterista rakkennettiin nelisalinen ja se nimettiin Odeon Covent Gardeniksi, siitä huolimatta, että teatteri ei itse asiassa sijaise Covent Gardenissa.
Cinema Treasures -sivustolta löytyy vanhoja kuvia muun muassa ABC Shaftesbury Avenuen ajalta.
Ohittamaton ja komea setti kuvia ABC Shaftesbury Avenuen ajoilta löytyy nimimerkki dusashenkan ABC Shaftesbury Avenue -kuvakansiosta.
Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.
![]() |
| Kuvalähde: http://en.wikipedia.org |
1960-luvulla teatterin ehti omistaa myös The Beatlesin manageri Brian Epstein. Näytelmien lisäksi teatterissa järjestettiin sunnuntai-iltaisin rock-konsertteja. Savillessa järjestettiin muun muassa elokuussa 1967 The Jimi Hendrix Experiencen viimeinen Iso-Britannian keikka. Saman vuoden marraskuussa teatterissa kuvattiin The Beatlesin – musiikkivideoita ennakoinut – Hello, Goodbye -biisin promoelokuva.
Cinema Treasures -sivustolta löytyy vanhoja kuvia muun muassa ABC Shaftesbury Avenuen ajalta.
Ohittamaton ja komea setti kuvia ABC Shaftesbury Avenuen ajoilta löytyy nimimerkki dusashenkan ABC Shaftesbury Avenue -kuvakansiosta.
Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.
***
Lisätty British Pathén uutiselokuva 20.4.2014.
****
Päivitys 21.2.2015: Lisätty kaksi kuvaa helmikuulta 2015.
![]() |
| 15.2.2015. |
![]() |
| 15.2.2015. |
torstai 26. joulukuuta 2013
Odeon Panton Street
Nykyisin Odeonin omistama Panton Streetin teatteri, Leicester Squaren ja West Endin kulmilla Lontoossa, avattiin tammikuussa 1969. Teatteri oli tuolloin Euroopan ensimmäinen nelisalinen elokuvateatteri. Teatterin avasi useita pornoelokuvateattereita omistanut Compton Group. Teatterin nimeksi tuli Cinecenta Panton Street. Compton Groupilla oli muutamia Cinecenta-nimisiä teattereita, joissa esitettiin, ei pornoa, vaan art house -elokuvia.
Useiden yrityskauppojen jälkeen (Cinema Treasures -sivuston mukaan teatterilla on ollut ainakin seitsemän eri omistajaa) teatteri päätyi Odeon-ketjulle ja sen nimeksi tuli Odeonin nimikäytäntöjen mukainen Odeon Panton Street.
Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.
Useiden yrityskauppojen jälkeen (Cinema Treasures -sivuston mukaan teatterilla on ollut ainakin seitsemän eri omistajaa) teatteri päätyi Odeon-ketjulle ja sen nimeksi tuli Odeonin nimikäytäntöjen mukainen Odeon Panton Street.
Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.
*****
Päivitys 21.2.2015: lisätty kuva helmikuulta 2015
![]() |
| 16.2.2015. |
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Odeon Wimbledon
Lontoon Wimbledonin Odeonissa on 12 salia, joista yksi on IMAX-sali. Teatteri on avattu joulukuussa 2002.
Valokuvat on otettu helmikuussa 2009.
Tunnisteet:
IMAX,
Iso-Britannia,
Lontoo,
Odeon,
Odeon Wimbledon,
Wimbledon
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)