Tallinnan vanhin edelleen toimiva elokuvateatteri, Kino Sõprus, avattiin jykevän neuvostofasadin kohottamana Tallinnan keskustaan 1955. Elokuvateatterissa kävi parhaimmillaan 6000–7000 asiakasta päivässä.
Elokuvateatteria on hallinnoinut vuodesta 2010 Must Käsi -niminen yhdistys, joka myös levittää elokuvia. Teatterin sisustamisessa on avustanut Markku Pätilä, joka tunnetaan muun muassa AkiKaurismäen elokuvien lavastuksista.
Teatterirakennuksen julkisivun takaiset tilat on vallannut kasino ja yökerho. Elokuvateatterin sisäänkäynti on vaatimattomasti rakennuksen takaosissa.
210-paikkaisessa art house -teatterissa on myös 30-paikkainen baari. Teatteri kuuluu Europa Cinemas -verkostoon.
Nykymuotoisen Finnkinonsynnyttyä muun muassa Adamsin teattereista, yritys 1987 luopui Charliesta ja kaksisalisen teatterin omistajiksi tuli Aki ja Mika Kaurismäki. Tuplateatteri nimettiin Andorraksi.
Kaurismäet luopuivat Andorrasta muutamaksi vuodeksi 1993 ja teatteria piti Finnkino, kunnes FinnkinoluopuiTennispalatsin avaamisen korvilla jälleen teatterista ja se siirtyi jo toistamiseen nykyisten omistajien operoitavaksi. Säännöllinen teatteritoiminta teatterissa loppui juhannuksena 2003.
Andorra 1–2 -teatterin kakkossalista on tehty juhlatila Dubrovnik ja ykkössali on nimetty Kinoksi, joka toimii tilausteatterina. Salissa järjestetään elokuvien lehdistönäytöksiä ja sitä käyttävät useat helsinkiläiset elokuvafestivaalit.
Corona-baarin yhteydessä oleva Kino näyttää täydellisesti keskieurooppalaiselta baarin ja arthouse-elokuvateatterin yhdistelmältä. Sellainen se ei kuitenkaan tilausteatteriluonteensa vuoksi ole.
Lontoon Sohon kaupunginosan ytimessä, toimistorakennuksen kellaritiloissa, avattiin 1959Columbia Cinema -niminen elokuvateatteri. Suurikokoisista aulatiloista pääsi alakertaan 734-paikkaiseen teatteriin.
1980-luvun alussa teatterista tuli Canon Classic, mutta hyvin nopeasti, jo 1984, teatterista tuli ensimmäistä kertaa art house -teatteri, kun Premiere Cinema otti teatterin haltuunsa. Melkein välittömästi (1985) teatteri siirtyi Curzon-ketjulle ja se nimettiin Curzon West Endiksi.
Teatteri vakiinnutti asemansa Lontoon keskeisenä art house -teatterina viimeistään 1998, kun teatterista remontoitiin kolmesalinen ja se nimettiin Curzon Sohoksi.
Elokuvayhtiönä Curzon harjoittaa niin teatteritoimintaa, -levitystä kuin myös uudempien jakelukanavien hyödyntämistä (fyysiset tallenteet, verkkojakelu). Art house -elokuviin keskittynyt yhtiö on ollut varsin innovatiivinen ja innokas kokeilemaan uusia tapoja levittää ja saattaa elokuvia ihmisten saataville. Curzon on levittänyt Iso-Britanniassa muun muassa Aki Kaurismäen elokuvia.