Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Upper East Side. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Upper East Side. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. syyskuuta 2015

Beekman Theatre

City Cinemas -ketjun kaksisalinen Beekman Theatre avattiin 1979. Teatterin ensimmäinen omistaja oli Loew's-ketju ja sen nimenä oli New York One Two.

Teatteri sijaitsee Manhattanin varakkaalla Upper East Sidella ison asuinkerrostalon kellarikerroksissa.

City Cinemas on operoinut teatteria vuodesta 2009, jolloin siitä tuli myös Paris Theatren operoija. Molemmilla kiinteistöillä on sama omistaja. City Cinemasin kaikki teatteri ovat New Yorkissa. Tällä hetkellä sillä on hallussaan Beekmanin ja Paris Theatren lisäksi kolme muuta teatteria: Cinema 123, East 86th Street Cinema ja Village East Cinema.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.









sunnuntai 10. elokuuta 2014

92Y Tribeca – entinen elokuvateatteri

Yli 140 vuotiaan New Yorkissa sijaitsevan juutalaisen kulttuurin edistämiseen pyrkivän 92Y-kulttuurikeskuksen Tribecan toimipiste, 92Y Tribeca suljettiin viiden toimintavuoden jälkeen kesällä 2013. Järjestön Tribecan keskus tunnettiin erityisesti laadukkaana elokuvateatterina.

92Y-järjestön vanha toimipiste Manhattanin Upper East Sidella, 92. kadulla (92nd Street Y) jatkaa toimintaansa ja järjestää teatterissaan myös elokuvanäytöksiä.

Järjestön 92Y On Demand -sivulla kannattaa käydä useamminkin. Nettisivulle ladataan kulttuurikeskusteluja ja -haastatteluja.

92Y Tribeca helmikuussa 2012.

92Y Tribeca helmikuussa 2012.

92Y Tribeca helmikuussa 2012.

92Y Tribeca helmikuussa 2012.

92nd Street Y heinäkuussa 2010.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Cinema 1, 2 & 3

City Cinemasin Manhattanin Upper East Sidella sijaitseva kolmisalinen Cinema 1, 2 & 3 avattiin alun perin kaksisalisena 1962.

Teatterin nettisivuja, kuten muidenkaan City Cineman teattereiden, ei tahdo löytyä millään. Kaikki internetin tiet näiden teattereiden osalta vievät lopulta Angelika Film Centerin sivuille….

Teatterista löytyy lukuisia vanhoja kuvia Cinema Treasures -sivustolta.

Valokuvat on otettu kesäkuussa 2008.





keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Clearview's First & 62nd – entinen elokuvateatteri

Clearview's First & 62nd New Yorkin Manhattanin Upper East Sidellä avattiin Cineplex Odeon -nimisenä 1991. Kun Bow Tie Cinemas osti Clearview-ketjun, teatteri suljettiin kesäkuussa 2013.

*****
Päivitys 18.11.2016: Uutisten mukaan mexikolaislähtöinen elokuvateatteriyhtiö Cinemex tulee avaamaan "luksusmultipleksin" tämän entisen elokuvateatterin paikalle. Ketjulla on 300 elokuvateatteria Meksikossa ja teatterista tulee Cinemexin ensimmäinen elokuvateatteri New Yorkissa. Clearview´n entisen teatterin tilat ovat olleet tyhjillään sulkemisesta lähtien, vuodesta 2013

*****

Valokuvat on otettu kesäkuussa 2008.





lauantai 31. elokuuta 2013

East 86th Street Cinemas

East 86th Street Cinemas -elokuvateatterista on sikäli hankala kirjoittaa, että nykyaikana poikkeuksellisesti, teatterilla ei ole omia nettisivuja. Minulla oli jopa merkittäviä vaikeuksia löytää mitään virallista teatterin omistajan tarjoamaa tietoa teatterista. Sen verran on selvillä, että ilmeisesti City Cinemas -yhtiöllä, joka hallinnoi New Yorkissa ainakin Angelika Film Centeriä sekä Village East Cinemaa, on jotain tekemistä teatterin kanssa, koska näille sivuille kaikki East 86th Street Cinemas -haut ohjautuvat. Fandango tietää kertoa ohjelmiston.

Teatterin historiasta tietää Cinema Treasures -sivusto kertoa sen verran, että se rakennettiin 1934 saksankieliselle Yorkvillen alueelle New Yorkin Manhattanilla. Yorkville sijaitsee Upper East Sidella.

Teatteri sai nykyisen nimensä 1968. Yksisalisesta teatterista tehtiin 80-luvulla kaksisalinen ja 90-luvun lopulla nelisalinen.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2010.







lauantai 10. elokuuta 2013

AMC Loews Orpheum 7

New Yorkin Manhattanin Upper East Sidessa sijaitseva AMC Loews Orpheum 7 avattiin marraskuussa 1991. Samalla paikalla sijaitsi aikaisemmin Loew’s Orpheum Theatre, joka avattiin 1914 ja purettiin 1989. Teatterissa on nimensä mukaisesti seitsemän salia.

Valokuvat ovat heinäkuulta 2010.



tiistai 6. elokuuta 2013

United Artists 64th & Second – entinen elokuvateatteri

New Yorkin Manhattanin Upper East Siden Lennox Hillissä sijainnut elokuvateatteri avattiin 1971 nimellä Columbia I & II. Teatteri oli alun perin kaksisalinen, mutta kun teatteri siirtyi United Artistin omistukseen, ostettiin lisätilaa naapurikiinteistöstä ja kolmas sali rakennettiin.

Cinema Treasures-sivustolta löytyy muutama kuva teatterista, muun muassa kuva 80-luvulta kun teatteri tunnettiin jonkin aikaa nimellä Gemini Twin.

Teatteri lopetettiin syksyllä 2012

Valokuvat ovat kesäkuulta 2008.