Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soho. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. syyskuuta 2015

Film Forum

New Yorkin Film Forum perustettiin 1970. Vuonna 1989 se siirtyi nykyisiin tiloihin Manhattanin Sohon West Houston Streetille. Teatterin rakennuskustannusten kerrotaan olleen 3,2 miljoonaa dollaria.

Film Forumin kolmesalisessa teatterissa käy vuosittain 250 000 katsojaa.

Voittoatavoittelematon Film Forum kuuluu niihin teattereihin, joita Euroopassa kutsuttaisiin art house -teatteriksi. Yhdysvalloissa näitä teattereita kutsutaan ”repertuaariteattereiksi” tai elokuvateattereiksi, jotka esittävät ”independentelokuvia” sekä ulkomaalisia elokuvia. Film Forum jopa kertoo nettisivuillaan, ketkä henkilöt kuratoivat ohjelmiston (Film Forumia vuodesta 1972 vetänyt Karen Cooper ja Mike Maggore).

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.










sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Angelika Film Center (New York)

New Yorkin Manhattanin Greenwich Villagen ja Sohon rajalla West Houston Streetillä sijaitseva kuusisalinen Angelika Film Center avattiin 1989 entiseen kaapeliraitiovaunuyhtiön (cable car) vuonna 1894 valmistuneeseen kiinteistöön.

Teatteri on yksi New Yorkin keskeisimpiä art house -teattereita. Angelika Film Centeristä on tullut vähitellen art house -ketju, jolla on saman nimisiä teattereita Teksasissa (Dallas, Plano) ja Virginiassa (Fairfax).

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2010.




****

Päivitys 23.7.2015: Lisätty valokuvia, jotka on otettu heinäkuussa 2015.










maanantai 27. toukokuuta 2013

Curzon Soho

Lontoon Sohon kaupunginosan ytimessä, toimistorakennuksen kellaritiloissa, avattiin 1959 Columbia Cinema -niminen elokuvateatteri. Suurikokoisista aulatiloista pääsi alakertaan 734-paikkaiseen teatteriin.

1980-luvun alussa teatterista tuli Canon Classic, mutta hyvin nopeasti, jo 1984, teatterista tuli ensimmäistä kertaa art house -teatteri, kun Premiere Cinema otti teatterin haltuunsa. Melkein välittömästi (1985) teatteri siirtyi Curzon-ketjulle ja se nimettiin Curzon West Endiksi.

Teatteri vakiinnutti asemansa Lontoon keskeisenä art house -teatterina viimeistään 1998, kun teatterista remontoitiin kolmesalinen ja se nimettiin Curzon Sohoksi.

Elokuvayhtiönä Curzon harjoittaa niin teatteritoimintaa, -levitystä kuin myös uudempien jakelukanavien  hyödyntämistä (fyysiset tallenteet, verkkojakelu). Art house -elokuviin keskittynyt yhtiö on ollut varsin innovatiivinen ja innokas kokeilemaan uusia tapoja levittää ja saattaa elokuvia ihmisten saataville. Curzon on levittänyt Iso-Britanniassa muun muassa Aki Kaurismäen elokuvia.


Valokuvat on otettu huhtikuussa 2008.














*****
Päivitys 19.8.2014: Teatterin kuva, Columbia Cinema -nimellä vuodelta 1958 löytyy BFI:n nettisivulta "38 pictures that show how British cinemas have changed in the past 100 years".

*****
Päivitys 21.2.2015: Lisätty kuvia helmikuulta 2015.

15.2.2015.

Yläbaari 18.2.2015.

Yläbaari 18.2.2015.

Yläbaari 18.2.2015.

18.2.2015.

18.2.2015.

18.2.2015.

Alabaari 18.2.2015.

Alabaari 18.2.2015.

18.2.2015.

*****
Päivitys 17.4.2016: Curzo Sohon tulevaisuus on vaarassa, sitä uhkaa purkaminen tulevien ratatöiden alta. Vaikka purku-uhka realisoitunee vasta 2030, niin teatterin ystävät ovat jo aloittaneet taistelun. Mukana on muun muassa Stephe Fry. Oheinen kirpakka kiroiluvideo kuvaa sitä hyvin.