IFC Center (Indenpendet Film Channel Center), yksi New Yorkin Manhattanin tunnetuimmista art house -elokuvateattereista, avattiin kesäkuussa 2005 entiseen Waverly-teatteriin Greenwich Villagessa. Rakennus rakennettiin 1800-luvun alkupuolella kirkoksi.
Waverly Theatre oli alkujaan yksisalinen, kunnes teatterin parvekkeesta rakennettiin pieni kakkossali 1980-luvun puolivälissä. IFC Centeriä varten teatteri remontoitiin kolmisaliseksi. Joulukuussa 2009 teatterissa oli jo viisi salia.
IFC Center on osa IFC-mediaryvästä. 1994 aloitti Yhdysvalloissa IFC-brändillä kaapelitelevisiokanava, joka esitti pelkästään ns. independent-elokuvia. Independent-elokuvilla tarkoitetaan tavallisimmin sellaisia elokuvia, jotka eivät ole Hollywood-studioiden tuottamia. Myöhemmin tv-kanava on laajentunut kaikkeen "indie-" tai kulttihenkiseen ohjelmistoon. IFC Films on mediaryppään elokuvalevitysyhtiö.
Waverly Theaterista löytyy kuvia Cinematreasures.org-sivustolta.
Valokuvat on otettu heinäkussa 2010.
Kuvia entisistä ja nykyisistä elokuvateattereista. // ”Elokuvateattereita” is a photographic blog of movie theaters.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IFC Center. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IFC Center. Näytä kaikki tekstit
maanantai 2. syyskuuta 2013
IFC Center
Tunnisteet:
Greenwich Village,
IFC,
IFC Center,
Independent Film Channel,
Manhattan,
New York,
Waverly Theatre,
Yhdysvallat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)