Niin on, että
Sininen kuu on hienoimpia elokuvateatterinimiä ikinä. Teatterin lempinimi oli
Sinari.
Sinisen kuun avasi
Suomi-Filmi ns. Tullinpuomin taloon (
Mannerheimintie 118) Taka-Töölön ja Meilahden rajalle 1941.
Unnukka Stenqvist muistelee Meilahden kaupunginosan
kotisivuilla:
"Elokuvateatteri kuului urbaaniin kaupunkikuvaan. Meillä Meilahdessa elokuvateatteri Sininen kuu ja sen mainosvalo Tullinpuomin talossa olivat siten se todellinen tae siitä, että olimme "oikeaa kaupunkia" eikä siis mitään esikaupunkia. Sinisen kuun teatteri, erityisesti sen aulatilat olivat eleganttia funktionalismia ja sen elokuvatarjonta laatuluokkaa. Erityisesti 40- ja 50-luvuilla alueen lapsia kiinnosti ja heitä kokosi sunnuntain aamupäivän lastennäytännöt, joissa oli sekä "piirrettyjä" ja "pätkiksiä" että "Ohukaisia ja Paksukaisia", joskus myös erityisesti lapsille tehtyjä pitkiä elokuvia. Mutta itse asiassa oli saman tekevää, mitä oli ohjelmassa, sunnuntain aamupäivän näytökseen oli aina tungosta. Jo kymmenisen minuuttia ennen salin ovien avaamista ovella oli kiihkeä nahina siitä, ketkä pääsivät ensiksi sisään valitsemaan parhaimmat paikat. Useimmiten paikat haluttiin ensimmäiseltä riviltä – siinä ilmeisesti elokuvan teho oli valtavin."
Sininen kuu lopetti toimintansa
1986.
Helsingin Sanomissa 20.3.2013 julkaistiin
hyvä kuva 1950-luvun Tullinpuomin talosta, jossa näkyvät
Sinisen kuun isot kuunsirppimainokset.
Suomen raitioseuran sivuilta löytyy
postikortti Tullinpuomista vuodelta 1962. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy Tullinpuomin talon huipulla häivähdys kuun sirppiä ja teksti "kino".
 |
| Kinolehti 2/1941 kertoi isossa jutussa Sinisen kuun avaamisesta. |
 |
| Kinolehti 2/1941. |
 |
| Sinisen kuun saliremontista raportoi Kinolehti 4/1980. |
 |
| Teatterin sisäänkäynti sijaitsi lipputankojen reunustaman lipan kohdalla. |
Valokuvat maaliskuulta 2013.
*****
Päivitys 3.8.2014: Kuva Tullipuomin talosta huhtikuulta 1952.
****
Päivitys 30.11.2015: Kuva Tullipuomin talosta vuodelta 1942.